Valikko

Suursijoittaja Carl Icahn nousee Yahoon hallitukseen

Icahnin ohella hallitukseen saattaa päästä myös miljonääri Mark Cuban.


Värikkäästä sijoitustoiminnastaan tunnettu miljonääri Carl Icahn ja internetyhtiö Yahoon nykyinen hallitus ovat päässeet sopimukseen hallituspaikkojen jaosta.

Sopimuksen mukaan kahdeksan Yahoon nykyisen hallituksen jäsentä – mukana muun muassa toimitusjohtaja Jerry Yang – asettuu uudelleen ehdolle yhtiökokouksessa 1. elokuuta.

Osana hallituksen ja Icahnin välistä sopimusta nykyinen hallituksen jäsen Robert Kotick luopuu ehdokkuudestaan.

Noin viittä prosenttia yhtiön osakkeista kontrolloiva Icahn on sitoutunut tukemaan hallituksen valitsemien ehdokkaiden uudelleenvalintaa.

Tuki ei ole kuitenkaan ilmaista.

Yhtiökokouksen jälkeen Yahoon hallitus muuttuu 11-paikkaiseksi. Icahnin itsensä lisäksi Yahoon hallitukseen nousee kaksi ehdokasta Icahnin kokoamalta kahdeksan hengen listalta.

Listalla ovat muun muassa televisiokanava HDNetin sekä jalkapallojoukkue Dallas Mavericksin omistaja Mark Cuban ja internetyhtiö AOL:n entinen pääjohtaja Jonathan Miller.

Yahoo kertoi sopimuksesta tänään tiedotteessaan.

Yahoon 1. elokuuta pidettävästä yhtiökokouksesta odotettiin taistelua Icahnin ja Yahoon nykyisen hallituksen välille.

Icahn on kritisoinut Yahoon nykyistä hallitusta, joka on hylännyt ohjelmistoyhtiö Microsoftin keväällä tekemät ostotarjoukset.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    3. 3

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    6. 6

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    7. 7

      Euro romahti hetkellisesti Renzin eroilmoituksen jälkeen

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    10. 10

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    6. 6

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää