Valikko

Gartner: Digikuilu kasvaa laajakaistan siivellä

Gartner arvelee maailman digitaalisen kuilun repeävän entistä leveämmäksi laajakaistayhteyksien levitessä uusiin kotitalouksiin vaihtelevalla nopeudella.


Laajakaistaisten kotitalouksien määrä kasvaa vinoutuneesti, kun verrataan kypsiä ja kehittyviä markkinoita, Gartner varoittaa. Digitaalinen kuilu ei ainoastaan säily, vaan se levenee.

Tutkimusyhtiö ennustaa kehitystä vuoteen 2012 saakka, jolloin seitsemäntoista maata lienee ylittänyt 60 prosentin merkkipaalun, kun katsellaan laajakaistan levinneisyyttä koteihin.

Suomi ei Gartnerin mukaan mahdu näiden maiden joukkoon, mutta Ruotsi kyllä. Etelä-Korean povataan pitävän ykkössijansa. Viime vuonna levinneisyys maassa oli 93 prosenttia, vuonna 2012 ennusteen mukaan peräti 97 prosenttia.

Vuonna 2007 laajakaista oli yli 60 prosentilla kodeista vain viidessä maassa, eli Etelä-Koreassa, Hongkongissa, Hollannissa, Sveitsissä ja Kanadassa.

Neljännes maailman
kodeista laajakaistalla 2012


Gartnerin mukaan maailman kuluttajalaajakaistayhteydet kohoavat viime vuoden 323 miljoonasta yhteydestä 499 miljoonaan yhteyteen vuonna 2012. Globaalisti levinneisyys koteihin oli viime vuonna kahdeksantoista prosenttia, ja ennuste vuodelle 2012 on 25 prosenttia.

– Laajakaistan penetraatio lisääntyy etenkin maantieteellisesti suuremmilla markkinoilla nykyisten tarjoajien jatkaessa palvelujen työntämistä saataville, uudempien teknologioiden (langaton laajakaista, kuten wimax) houkutellessa tilaajia ja käyttäjien kokiessa itse, kuinka nopeus kohentaa internetin käyttöä, analyytikko Amanda Sabia Gartnerilta uskoo.

Gartner totesi juuri toisessa tuoreessa selvityksessään, että yritysten ei kannata vielä investoida wimax-tekniikkaan Yhdysvalloissa.

Liikenne- ja viestintäministeriön juuri julkaistun tutkimuksen mukaan enää runsas prosentti Suomen kotitalouksista on kokonaan laajakaistan saatavuusalueen ulkopuolella.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    4. 4

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    5. 5

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    6. 6

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    7. 7

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Pankin vaihtaminen helpottuu: pankki ilmoittaa uudet tiedot puolestasi

    10. 10

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    4. 4

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    5. 5

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    6. 6

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    7. 7

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    8. 8

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    9. 9

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää