MTK: Puukauppa jumissa syksyyn

Puukaupan vilkastumista joudutaan odottamaan pitkälle syksyyn. Pelkkä hallituksen lupaus veronalennuksesta tuskin riittää metsänomistajille, sanoo MTK:n veropolitiikasta vastaava johtaja Timo Sipilä.
Timo Sipilä toivoo hallituksen nyt kiirehtivän päätöstä puun myyntitulojen veronalennuksesta.

– Hallituksen toimenpide on otettu vastaan erittäin suurella kiinnostuksella, mutta se on vasta lähtökohtainen avaus. Puukauppa vilkastuu vasta sen jälkeen, kun laki on olemassa, hän arvioi.

Hallitus on kertonut antavansa lakiesityksen muiden talousarviolakiesitysten yhteydessä syyskuussa. Esityksessä on mainittu, että 50 prosentin veronalennus tulisi voimaan taannehtivasti tämän vuoden huhtikuusta alkaen, mutta Sipilä ei usko tämän olevan myyjille vielä riittävä tae.

– Kyllä ihmiset haluavat absoluuttisesti tietää, mitä laki pitää sisällään. Kaikkien yksityiskohtien pitää olla selvillä ennen kuin päätöksiin ryhdytään.

Myyjän markkinat
pitävät hinnan korkealla


Itse esitystä Timo Sipilä kehuu kuitenkin erittäin myönteiseksi.

– Verrattuna aiempiin hallituksen toimenpiteisiin tässä on jo tekemisen meininki. Tarkempaa arvioita puukaupan lisääntymisestä en lähde tekemään, mutta kyllä tämä on myyjille nyt toiminnan paikka. Tällä hetkellä tilanne on se, että metsä kasvaa enemmän kuin sitä myydään.

Sipilä uskoo myyjän markkinoiden myös pitävän puun hinnan kohtuullisena, jolloin verohyöty päätyy kaavaillusti metsänomistajien kukkaroon.

– Markkinoiden kehitystä ei tietysti koskaan voi etukäteen ennustaa, mutta kyllä tämänhetkinen markkinatilanne on omiaan pitämään hinnan riittävän korkealla. Kyllä myyjät alkavat äkkiä loppua, jos hinta kovin alas tipahtaa.

Sipilän mukaan myytävää metsää löytyy ympäri Suomen. Parhaimmassa tapauksessa Suomi voisi olla puun suhteen täysin omavarainen, jolloin Venäjän ensi vuoden alusta voimaan tulevat puutullit menettäisivät tehonsa.

– Metsänomistajia taitaa olla Suomessa noin 900 000. Tarkkaa tilastoa meillä ei ole, mutta aika harva heistä on sellaisia, jotka pääasiallisesti elävät metsästä. Ratkaisevimmassa asemassa myynnin suhteen ovat nyt kaupungeissa asuvat metsänomistajat, joille metsäomistus edustaa vain sivutuloa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    3. 3

      Liki 4 miljardia euroa 2 vuodessa – ennätysmäärä rahaa virtasi Kiinasta Suomeen

    4. 4

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. 6

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    7. 7

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    8. 8

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    9. 9

      Nyt voit ostaa Donald Trumpin omistaman Ferrarin

    10. 10

      220 000 jäsenen ammattiliitto JHL haluaa jäsenilleen palkankorotuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    7. 7

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää