Digivallankumous voi pelastaa olympialaiset

Olympiakisat nykymuodossaan eivät kiinnosta nuoria. Kisoja seuraavien keski-ikä on yli 40-vuotta. Olympialiike haluaa nuoret takaisin kentälle ja katsomoon.


Digivallankumous on olympialiikkeelle kaksiteräinen miekka: se on houkutellut nuoret pois urheilusta mutta toisaalta se voi tuoda olympialaiset yhä laajemmalle yleisölle. 

– Digitaalisella media muuttaa olympialaisia monella eri tasolla, se tekee niistä inhimillisemmät ja henkilökohtaiset, sanoi The News Marketin toimitusjohtaja Shoba Purushothaman uutistoimisto Reutersille. 

Olympialaisilla ei enää ole erityistä hohtoa tämän ajan nuorille.

– Olympialaiset eivät ole uskottavia tai tarpeellisiä kehittyneiden maiden nuorille, sanoi uutistoimistolle Alex Balfour. Hän johtaa Lontoon kesäkisojen järjestelyjä. 

Keski-ikäisten
viihdettä


Ateenana olympialaisissa vuonna 2004 katsojen keski-ikä oli yli 40-vuotta. Eikä se näytä siitä alenevan.

Mikäli kisat menettvät tulevina vuosina arvovaltansa, lipuvat myös liikkeelle elintärkeät sponsorirahat ja televisiointioikeuksista tulevat miiljardit toisaalle. 

Kansainvälinen olympiakomitea KOK on tietoinen ongelmasta. Se on jo lisännyt kisoihin lajeja, joiden se uskoo kiinnostavan nuoria. 

KOK:n pitkän tähtäyksen suunnitelma on käyttää uutta teknologiaa ja yrittää saada nuoret irti videopelien taikapiiristä. KOK:n puheenjohtaja Jacques Rogge uskoo, että kun nuoret on saatu innostumaan urheilusta, vaikka Nintendon Wiissa, he oivaltavat, että oikea kilpailu on sittenkin parasta.

Kesällä Rogge  ilmoitti, että se järjestää ensimmäiset nuorten olympialaiset 2010 Singaporessa. Kisoissa nuoret oppivat hänen mukaansa olympialaisten arvon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    5. 5

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    6. 6

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Pörssin päälistalle pyrkivä Suomen Hoivatilat ampaisi

    9. 9

      Kolumbia tilasi kolikoita Suomesta

    10. 10

      Ekonomisti: Suomen talouskasvu tarvitsee maahanmuuttajia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    5. 5

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    6. 6

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    7. 7

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    10. 10

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää