Hollantilaisfirmaa syytetään öljykeinottelusta

Yhdysvaltain viranomaiset ovat paljastaneet ensimmäisen konkreettisen tapauksen, jossa trading-yhtiötä epäillään öljyn hinnalla keinottelusta.
Yhdysvaltojen raaka-ainemarkkinoita valvovat viranomaiset syyttävät hollantilaista Optiver Holding -yhtiötä ja sen johtajia raaka-öljyn, lämmitysöljyn ja bensiinin hinnan manipuloimisesta viime vuonna. Asiasta kertoo The New York Times.

Viranomaisten mukaan yhtiön traderit saivat muutettua hintoja keinotekoiselle tasolle ainakin viidessä tapauksessa. Suunnitelma perustui aivan kaupankäynnin lopulla tehtäviin jättikauppoihin, joilla loppuhintaa pyrittiin hilaamaan yhtiön kannalta paremmalle tasolle.

Kaupat toteutettiin lähinnä New Yorkin raaka-ainepörssissä NYMEX:ssä, mutta yhtiöllä oli suunnitelmia manipuloida myös Lontoon ICE-pörssiä.

The New York Timesin mukaan traderit jäivät nalkkiin hankalasti todistettavasta manipuloinnista, kun yhtiön sisäiseen käyttöön nauhoitettuja puheluita ja sähköposteja päätyi viranomaisten haltuun.

Öljyn hintaa on pidetty aikaisemmin lähes mahdottomana manipuloida markkinoiden suuren volyymin takia. Aikaisemmat huijaustapaukset ovat tapahtuneet pienemmillä, eksoottisempien raaka-aineiden markkinoilla.

Optiver ei halunnut kommentoida asiaa laajemmin ennen lakimiesten konsultointia, mutta sanoi lausunnossaan toimineensa sekä oikein, että ”viivan alle jäävän summan kannalta parhaimmalla tavalla”.

Öljyn hinta
80 dollariin


Yhdysvaltain lainsäätäjät ovat jo pitkään vaatineet raaka-aineiden, lähinnä öljyn, hintaan vaikuttavien spekulanttien toiminnan vaikeuttamista. Senaatti ja edustajainhuone ovat pitäneet tänä vuonna jo yli 40 kuulemista, joissa lähes kaikissa on todettu sijoittajien vedättävän öljyn hintaa.

Uutistoimisto Bloombergin mukaan senaatti suunnitteleekin toimia, joilla öljyn markkinahinnan arvioidaan putoavan jopa 80 dollariin barrelilta. Uusien sääntöjen mukaan sijoittajan omistamien öljyfutuurien määrää rajoitettaisiin ja kaupankäynnistä tulisi antaa tarkempia tietoja viranomaisille.

Senaatti otti tiistaina suurella ääntenenemmistöllä käsittelyyn lain, jolla öljyn hinnan vääristelyä aiotaan hillitä. Viimeisestä äänestyksestä voi kuitenkin tulla tiukka, sillä republikaanit haluavat lakiin lisättävän helpotuksia kotimaiselle öljytuotannolle, uutistoimisto Reuters kertoi.

Demokraatit vastustavat lähinnä ympäristösyistä suljettujen rannikkoalueiden avaamista öljynporaukselle. Republikaanit ovat uhanneet kaataa koko paketin, jos heidän muutoksensa eivät mene läpi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    2. 2

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    3. 3

      Postiväki pelkää: Jopa tuhansia työpaikkoja häviää

    4. 4

      5 kuukautta kestäneestä euribor-korkojen manipuloinnista valtavat sakot

    5. 5

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    6. 6

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    7. 7

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    8. 8

      Posti lakiuudistuksesta: Asiakkaiden kulut kasvavat, irtisanomisia voi olla luvassa

    9. 9

      Arveluttavatko lääkärien lääkeyhtiöiltä saamat rahat? – Nyt ne ovat julkisia

    10. 10

      Ikean tulos paisui +20 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    6. 6

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    7. 7

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    10. 10

      Kuluttaja: Lastentarvikkeissa sama hinta joka kaupassa – missä kilpailu?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää