Valikko

Syövän virushoidot jumiutumassa

Uusin hoitomenetelmä levinneiden syöpien hoidossa ovat virukset. Virushoitojen kehittäminen on jumiutunut julkisen rahoituksen hitauteen.
– Kliinisten tutkimusten aloittamisen estyminen johtuu rahasta, professori Akseli Hemminki sanoo.

Hemmingin mukaan virushoitojen yhdenkin kliinisen tutkimuksen aloittamiseen tarvittaisiin reilut kaksi miljoonaa euroa. 

Rahalla pystyttäisiin vahvistamaan kokeellisten virushoitojen tulokset.

Levinneiden syöpien hoito on tähän asti ollut vaikeaa. Ainutlaatuista Hemmingin virushoidoissa on se, että moni kotiin kuolemaan lähetetty, levinnyttä syöpää sairastava potilas on saanut avun. 

Jopa yli puolet potilaista on hyötynyt hoidosta. Hemminki kuitenkin painottaa, että nämä tulokset ovat alustavia.

– Nämä tulokset pitäisi ehdottomasti vahvistaa kliinisissä kokeissa, Hemminki sanoo.

Vasta kliinisten kokeiden jälkeen saadaan tieteellisesti päteviä hoitotuloksia. Tämä on kiinni rahasta. Tutkimus etenee nopeammin kuin julkisten tiederahoittajien hakujärjestelmät.

Kliiniset kokeet olisivat kuitenkin välttämättömiä, jotta virushoidoista saataisiin lääke mahdollisimman monelle.

Myös uuden EU-asetuksen pohjalta vireillä oleva lääkelain muutos uhkaa virushoitojen jatkumista. Se estäisi virushoitojen jatkamisen nykyisellä tavalla.

Virushoidot etenevät
maailmalla


Kiinalaiset ovat kirineet virushoitojen kehitystyössä. Myös Yhdysvalloissa virushoidot ovat edenneet jo kliinisiin kokeisiin.

Tiede- ja lääkekehitysmaailmassa on tiukka hierarkia ja kisa siitä, kuka saa kunnian uudesta keksinnöstä. Asioiden täytyy useimmiten mennä tietyn marssijärjestyksen mukaan.

Julkisen rahoituksen sijasta virushoitojen kehittämiseen tarvittavat varat voisivat tulla pääomasijoittajalta, jolla olisi mahdollisuus pitkäjänteiseen, jopa 15 vuoden sijoittamiseen.

– Virushoidot ovat ainutlaatuisia, mutta niiden tuotteistaminen on erittäin vaikeaa, Docrates-klinikan ylilääkäri Timo Joensuu sanoo.

Suomessa esimerkiksi aiemmin riskirahoittajana toimiva Sitra on luopunut riskirahoittamisesta.

– Vaikka tulokset olisivat näin lupaavia kuin Hemmingin virushoidoilla on, rahoittamiseen liittyy iso riski, Sitran terveydenhuollon ohjelman neuvonantajana toimiva Jussi Huttunen sanoo.

Docrates-klinikalla Helsingissä seitsemisenkymmentä potilasta on tähän mennessä saanut Hemmingin kehittämää kokeellista virushoitoa.

Jos rahoitus järjestyy, Docrates-klinikalla ollaan Joensuun mukaan valmiina menemään eteenpäin ja aloittamaan kliiniset kokeet.   

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    5. 5

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      ISTV:n Nobel-studio: Tällaiset juhlat Bengt Holmströmiä odottavat Tukholmassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    4. 4

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    5. 5

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää