Moody's: USA:n reittaus säilyy korkeana

Fannien ja Freddien tukeminen ei pudottane Yhdysvaltain liittovaltion vahvaa Aaa-reittausta.
Luottoluokitusyhtiö Moody's arvioi tänään julkaisemassaan raportissa, että verovarojen käyttäminen rahoitusvaikeuksissa kamppailevien asuntorahoittajien Fannie Maen ja Freddie Macin tukemiseen ei uhkaa Yhdysvaltain liittovaltion vahvaa Aaa-reittausta.

Moody's arvioi Yhdysvaltain liittovaltion luottokelpoisuuden säilyvän erinomaisena, vaikka liittovaltio ottaisi kantaakseen ja rahoittaakseen Fannien ja Freddien vastuita jopa 200 miljardia dollaria. Tällaista lukua Moody's on käyttänyt laskelmiensa stressi-testinä, luku ei siis kuvaa luokittajan todennäköisintä odotusta. Moody's arvioi Fannien ja Freddien tappioiden jäävän 25 miljardiin dollariin.

– Vaikka liittovaltio joutuisi laskemaan liikkeeseen 200 miljardin dollarin velkakirjat kattaakseen Fannie Maen ja Freddie Macin tappioita, valtion velka suhteessa bruttokansantuotteeseen kasvaisi vain 38,1 prosenttiin 36,5 prosentista. Suhteessa valtion vuotuisiin tuloihin velan kokonaismäärä kasvaisi 215,4 prosenttiin nykyisestä 207,6 prosentista, arvioi Moody's raportissa.

– Stressi-näkymän 200 miljardin lisävelka ei vaikuttaisi liittovaltion rahoitusasemaan niin paljon, että se vaikuttaisi Yhdysvaltain luottokelpoisuuteen merkittävästi, kirjoittaa Moody's.

Aikaisemmin tänään riippumaton analyysiyhtiö BCA Research julkaisi analyysiraportin, jossa se ennustaa Fannien ja Freddien rahoituskriisin pitkittyvän ja todennäköisesti syvenevän. BCA arvioi, että asuntomarkkinoiden alamäen jatkuminen ja luottotappioiden kasvaminen voivat vielä pakottaa Yhdysvaltain liittovaltion kansallistamaan Fannien ja Freddien.

Myös BCA arvioi, että Yhdysvaltain liittovaltion kolmen A:n luottokelpoisuusluokitus kestää Fannien ja Freddien pelastamisen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    2. 2

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    3. 3

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    4. 4

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    5. 5

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    6. 6

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    7. 7

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    8. 8

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    9. 9

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    4. 4

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    5. 5

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    6. 6

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    10. 10

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

    11. Näytä lisää