Digia laskee osinkoa ja järjestelee rahoitusta

Digia kasvatti vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihtonsa vuodentakaisesta 5,6 prosenttia 32,8 miljoonaan euroon, mutta liikevoitto pieneni 30,8 prosentilla 2,9 miljoonaan euroon.


Digia on varautunut tulevaisuuteen järjestämällä 50 miljoonan euron lainavalmiuden kolmeksi vuodeksi. Tämä korvaa aikaisemman, samansuuruisen lainavarauksen.

Uuden lainajärjestelyn rahoittajina ovat Pohjola Pankki ja Nordea Pankki sekä Varma. Paketti sisältää 42 miljoonan kolmivuotisen pankkirahoituksen lisäksi enintään 8 miljoonan euron TYEL-takaisinlainan.

Digia varautuu tulevaan myös vähentämällä osingonmaksua. Yhtiön hallitus esittää yhtiökokoukselle, että maksimiosingon määrä olisi 0,05 euroa osaketta kohti.  Osinko vuonna 2007: 0,10 euroa..   

Koko tilivuoden liikevaihto kasvoi 16,4 prosenttia 123,2 miljoonaan ja liikevoittokin 11,3 prosenttia 13,4 miljoonaan euroon.

Yritys luonnehtii tiedotteessaan tilikauden 2008 tulosta kokonaisuutena erinomaiseksi ja kertoo onnistuneensa saavuttamaan tärkeimmät tavoitteensa eli orgaanisen kasvun voimistamisen ja kannattavuuden parantamisen.

Viimeisen neljänneksen liikevaihtokasvusta se kertoo 3,4 prosenttiyksikön olleen orgaanista ja koko vuodesta vastaavasti 11,3 prosenttia.

Talouskriisin Digia kertoo näkyneen Digialle asiakkaiden projektien lykkääntymisinä ja peruuntumisina, mutta arvioi itse onnistuneensa hyvin aktiivisuustason nostamisessa ja asiakkuuksissaan.   

Tulevaisuuteen katsoessaan Digia näkee asiakkaiden investointien tietojärjestelmiin "vähentyvän jonkin verran" globaalin finanssikriisin myötä ja vastalääkkeenä sille pyrkivänsä jatkuvasti tehostamaan toimintaa ja pitämään kiinni tarkasta kulukurista.

– Merkkejä taloudellisen tilanteen vaikutuksista asiakkaiden investointipäätöksiin ja maksuvalmiuteen on ollut jo havaittavissa joillakin toimialoilla ja tilanne markkinoilla on heikentynyt nopeasti ja voimakkaasti, vaikkakin edelleen yhtiön kysyntätilanne on säilynyt kokonaisuutena hyvällä tasolla, tiedotteessa todetaan.

Alkaneeseen uuteen tilikauteen Digia on lähtenyt uudella organisaatiolla, jossa yhtiön myynti, tuote- ja palveluvalikoima sekä kompetenssit on yhdistetty ja liiketoiminta jaettu kahteen toiminta-alueeseen: Mobile Solutions ja Enterprise Solutions.

(Uutista korjattu: Yhtiö ei kasvattanut lainavalmiuttaan vaan päivitti sen uudelle sopimuksella.)   

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    2. 2

      Suomalaisyritysten Venäjä-näkymät paranivat – ”Ei ole odotettavissa rakettimaista nousua”

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    5. 5

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    6. 6

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    9. 9

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    10. 10

      Näin huippukykyjä houkutellaan: yhdeksän erikoista työsuhde-etua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    4. 4

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    5. 5

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    6. 6

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    10. 10

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

    11. Näytä lisää