Sofia Pankin värikäs tausta

Islantilaisilta saaduilla myyntirahoilla perustettu Sofia Pankki on monessa liemessä keitetyn finanssialan konkarin Seppo Sairasen luomus.
Eilen sunnuntaina pankkitoimilupansa menettäneen Sofia Pankin synnyn taustalla on erikoisia sattumuksia. Mukana on muun muassa islantilaista rahaa ja rikosepäilyjä.

Pankin hallituksen puheenjohtaja Seppo Sairanen perusti Sofia Pankin rahoilla, jotka hän sai myytyään finanssikonserni FIM:n islantilaiselle Glitnirille. Sairanen oli FIM:n pääomistaja.

Myyntiin hän kypsyi jouduttuaan rahanpesuepäilyjen kohteeksi, minkä takia viranomaiset rajoittivat hänen toimintaansa. Sairanen ja FIM saivat vuonna 2006 käräjäoikeudessa ankarat tuomiot Kari Uotin rahanpesujutussa. Hovioikeus kuitenkin hylkäsi syytteet vuoden 2007 joulukuussa. Syyttäjä on hakenut helmikuussa 2008 valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.

Asian käsittelyn ollessa vielä kesken tuolloinen Rahoitustarkastus halusi sitoa Sairasen kädet ja vaati FIM:iä mitätöimään Sairasen äänioikeuden, jotta rahoitusmarkkinoiden luottamus yhtiöön turvattaisiin. 

Sairanen itse kertoi Taloussanomille helmikuussa 2007, että valvovan viranomaisen päätös mitätöidä hänen äänioikeutensa kypsytti hänet päätökseen myydä FIM.

Sairanen koki, että FIM:n toiminta lamaantui: yhtiön oli vaikea tehdä päätöksiä, kun se ei voinut ottaa huomioon suurimman omistajan mielipidettä.

– Luulin, että saan olla kokouksessa ainakin läsnä. Sitten selvisi, että Ratan määräyksestä en saa osallistua, Sairanen sanoi tuolloin Taloussanomien haastattelussa.

Sairanen tienasi
110 miljoonaa euroa


FIM myytiin helmikuussa 2007 islantilaiselle Glitnirille, joka maksoi FIM:stä hyvän hinnan eli 341 miljoonaa euroa. Kauppa teki pääomistajista miljonäärejä. Sairanen omisti pankista lähes kolmanneksen ja tienasi kaupasta noin 110 miljoonaa euroa.

Tämä raha toimi pesämunana Sofia Pankin perustamisessa. Sofia Pankki aloitti toimintansa tammikuussa 2009.

Glitnir puolestaan muuttui takaisin FIM:ksi, kun vaikeuksiin ajautunut Glitnir joutui syksyllä 2008 Islannin valtion haltuun. Sen jälkeen pankki myi suomalaisen tytäryhtiönsä yhtiön suomalaiselle johdolle. Nimeksi tuli jälleen FIM.

Alkuperäisen FIM:n omistajaksi Sairanen oli noussut 1990-luvun laman aikana. Tuolloin yhtiön toimitusjohtajana toiminut Sairanen osti vaikeuksissa olleen FIM:n omistukseensa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Valinnanvapautta alettiin kokeilla tänään Jyväskylässä – 174 vaihtoa ensimmäisen 8 tunnin aikana

    4. 4

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    5. 5

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    6. 6

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    7. 7

      Bild: Kreikka tarvinnee ”kaksinumeroisen miljardisumman”

    8. 8

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    9. 9

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    10. 10

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    6. 6

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    9. 9

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    10. 10

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää