Tämä viinatilasto haluttiin pimittää

Julkisuuteen ja hallitusneuvottelijoille ei ole haluttu kertoa viinankulutuksen kääntyneenkin laskuun Suomessa.
Alkoholijuomien kulutus laski alkuvuonna 1,5 prosenttia. Sataprosenttiseksi alkoholiksi muutettuna lasku oli enemmän: 2,2 prosenttia. (Katso luvut jutun lopusta.)

Tämä ilmenee Valviran tilastosta, jotka on julkaistu vaivihkaa viranomaisen nettisivuilla ilman erillistä kuukausitiedotetta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL ja Valvira ovat tiedottaneet koko alkuvuoden alkoholin kulutuksen kasvavan – viimeksi 10. toukokuuta.

THL ja Valvira vetivät tuolloin nk. herneet nenään, kun alkoholielinkeinot julkistivat yksipuolisesti alkoholijuomien matkustajatuontia koskeva luvut.

– Elinkeinojärjestöt rikkoivat sopimuksen julkistaessaan omia tarkoitusperiään palvelevan tiedotteen, THL ja Valvira totesivat.

Hankkeen takana olivat muun muassa Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry ja Panimoliitto, jotka pelkäsivät hälyttävien tietojen myöhästyvän hallitusneuvotteluista. TNS Gallupin lukujen mukaan matkustajatuonti kasvoi seitsemän prosenttia.

Valvira ja THL alleviivasivat, että anniskelumyynti kasvoi tammi–helmikuussa 3,7 prosenttia ja vähittäismyynti päivittäistavarakaupoissa 7,4 prosenttia. Elinkeinon omapäisyys sai liikkeelle myös THL:n pääjohtajan Pekka Puskan (kesk), joka syytti Suomenmaassa panimo- ja virvoitusjuomateollisuutta vääristeltyjen tietojen levittämisestä.

– Alkoholipitoisiin juomiin liittyvä lobbaus on ollut uskomatonta ja ennennäkemätöntä, laajempaa kuin koskaan, Puska sanoi.

Nyt lobbarit ihmettelevät, miksi Valvira ei riennä julkistamaan tilastoa, joka ei palvele sen tarkoitusperiä. Oluiden myynti väheni Valviran mukaan maaliskuussa yli 10 prosenttia, viinien liki 10 prosenttia ja väkevien 7,8 prosenttia.

– Maaliskuun ja tammi–maaliskuun tilastoja tulkitessa tulee huomioida pääsiäisen sijainnin vaikutus. Vuonna 2010 pääsiäismyynnin alkoholiostot ajoittuivat suurelta osin maaliskuulle ja vuonna 2011 kokonaan huhtikuulle. Tämän vuoksi tilastoissa esitetyt muutokset eivät ole vertailukelpoisia. Kesäkuun lopulla ilmestyvä tammi–huhtikuun tilasto antaa vertailukelpoisen muutoksen, Valvira selittää vaikenemistaan.

Näin myynti laski
tammi–maaliskuussa:


Oluet -1,0 %
Punaviini -2,8 %
Valkoviini +1,9 %
Siideri -3,4 %
Kaupan lonkerot -8,7 %
Alkon lonkero -4,2 %
Viinat -5,8 %
Kaikki juomat -1,5 %

Tilastojen pohjana ovat Valvira:n keräämät Alkon myymälöiden myyntitiedot sekä alkoholitukkumyyjien toimitustiedot anniskeluravintoloille ja muille vähittäismyymälöille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    2. 2

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    3. 3

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    4. 4

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    5. 5

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    6. 6

      Suomalaiset innostuivat avaruusaiheisesta tosi-tv:stä: miljoona euroa 43 minuutissa

    7. 7

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    8. 8

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    9. 9

      Näin Euroopassa tuhlataan ruokaa: 173 kg/hlö

    10. 10

      Nokia ja Intel avaavat 5G-testilaboratorion Espooseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    2. 2

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    3. 3

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    4. 4

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    5. 5

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    6. 6

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    7. 7

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    8. 8

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    9. 9

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää