Tanskassa kaatui jo toinen pankki valtion haltuun

Tanskalaispankki Fjordbank Mors joutui valtion omistukseen myöntämiensä lainojen takia. Helmikuussa saman kohtalon koki Amagerbanken. Pankin kaatuminen vaikuttaa myös muihin Tanskan pankkeihin, ja Danske Bankin osake on laskussa.


Tanskan valtio ottaa haltuunsa tanskalaisen maaseutupankki Fjordbank Morsin sen jälkeen, kun pankki ilmoitti perjantaina, ettei se kykene täyttämään Tanskan uusia vakavaraisuussäännöksiä.

Fjordbank Mors on toinen valtion syliin joutunut tanskalaispankki tänä vuonna. Helmikuussa saman kohtalon koki Amagerbanken.

Fjordbank Morsin kaatumisen taustalla vaikuttavat sen antamat lainat vaikeuksissa oleville rakennusteollisuudelle ja sikafarmareille.

Maaseutupankin kaatuminen vaikuttaa Tanskan kolmeen suurpankkiin, Danske Bankiin, Jyske Bankiin ja Storbankiin, jotka tukevat rahastoa, jolla rahoitetaan Tanskan talletussuojaa.

Fjordbank Morsin kaatuminen maksaa rahastolle 1,3 miljardia Tanskan kruunua eli noin 174 miljoonaa euroa. Nordean arvion mukaan rahaston Fjordbankin kaatuminen nakertaa pankkien tämän vuoden tuloksesta noin viisi prosenttia.

Tanskan pankit saattavat lisäksi kärsiä suuria lainatappioita tänä vuonna, kun maan kiinteistö- ja maanviljelyalat kokevat kovia.

Danske Bankin osake oli Kööpenhaminassa puolilta päivin 2,5 prosentin laskussa. Perjantaina osake vajosi viisi prosenttia. Danske Bank omistaa Suomessa Sampo Pankin.

Fjordbank Mors muodostettiin viime marraskuussa sulauttamalla yhteen Morsoe Sparekasse ja Morsoe Bank. Fjordbank Morsin kurssi oli laskenut tänä vuonna 80 prosenttia. Perjantaina pankki pyysi Kööpenhaminan pörssiä lopettamaan kaupankäynnin sen osakkeilla, kun sen kaatumisesta alkoi liikkua markkinoilla huhuja.

Fjordbank Morsin asiakastoiminta siirtyy uuden yhtiön haltuun, jonka likviditeetin takaavat Tanskan finanssiviranomaiset. Myös Fjordbank Morsin 7,8 miljardin kruunun omistukset siirtyvät pankkiviranomaisten haltuun.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    2. 2

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    3. 3

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    4. 4

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    5. 5

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    6. 6

      Starttaako seuraava subprime-kriisi parkkipaikalta? Velkaa yli 6 000 taalaa kuskia kohden

    7. 7

      Suomalaiset innostuivat avaruusaiheisesta tosi-tv:stä: miljoona euroa 43 minuutissa

    8. 8

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    9. 9

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    10. 10

      Näin Euroopassa tuhlataan ruokaa: 173 kg/hlö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    2. 2

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    3. 3

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    4. 4

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    5. 5

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    6. 6

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    7. 7

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    8. 8

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    9. 9

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää