HS: Jorma Ollila ei lähde presidenttikilpaan

Jorma Ollila on vastannut keskustan kosintoihin kielteisesti, eikä ole käytettävissä ehdokkaaksi presidentinvaaleihin. Ollila kertoi asiasta Helsingin Sanomille.


Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila ilmoitti Helsingin Sanomissa, että ei lähde ehdolle tammi-helmikuussa järjestettäviin presidentinvaaleihin. Ollilaa on kosinut ehdolle keskusta.

– Minuun on oltu yhteydessä, mutta ilmoitin että en ole käytettävissä, Ollila sanoi HS:lle.

Keskusta kamppailee kovasti puoluejohdolle mieluisan ehdokkaan saamiseksi riveihinsä. Tähän mennessä ehdolle on ilmoittautunut ainoastaan pitkäaikainen entinen kansanedustaja ja ministeri Paavo Väyrynen, kun puolueen puheenjohtaja Mari Kiviniemi sekä kansanedustaja Seppo Kääriäinen ovat vastanneet kieltävästi.

Viimeisinä varteenotettavina keskustalaisina ehdokkuuttaan pohtivat ex-pääministeri Anneli Jäätteenmäki sekä EU:n talouskomissaari Olli Rehn. Rehn ilmoittaa päätöksestään HS:n mukaan kahden viikon kuluessa.

Jäätteenmäki sanoi tänään keskustan pää-äänenkannattaja Suomenmaassa keskittyvänsä seuraavat kaksi viikkoa ranskan kielikurssiinsa Cannesissa ja "ehtivänsä vastata aikanaan".

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kohu jäädytti palkkioiden nousun isoissa valtionyhtiöissä – ”Ihan poliittinen kysymys”

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    4. 4

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    5. 5

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    6. 6

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    7. 7

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    8. 8

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    9. 9

      Kolumbia tilasi kolikoita Suomesta

    10. 10

      Ekonomisti: Suomen talouskasvu tarvitsee maahanmuuttajia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    10. 10

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää