Kreikalle "ei senttiäkään" ennen kansanäänestystä

Saksa ja Ranska ovat päättäneet jäädyttää Kreikan tukipakettien maksamisen siihen asti, kunnes Kreikka on järjestänyt kansanäänestyksen uudesta tukipaketista. Viime vuonna Kreikalle myönnetyn tukipaketin seuraava lainaerä oli tarkoitus maksaa marraskuun aikana. Saksan ja Ranskan mukaan kansanäänestyksessä on kyse siitä, haluaako Kreikka pysyä eurossa vai ei.


Huoli euroalueen hajoamisesta on kohonnut. Eilen Kreikan pääministerin Georgios Papandreoun kanssa tavanneet Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy päättivät jäädyttää Kreikan tukipaketin lainaerien maksatuksen siihen asti, kunnes Kreikka on pitänyt kansanäänestyksestä uuden tukipaketin kohtalosta.

Papandreou ilmoitti myöhään maanantai-iltana, että Kreikka järjestää kansanäänestyksen uuden tukipaketin hyväksymisestä.

Saksan ja Ranskan mukaan kansanäänestyksessä kyse on ennen kaikkea siitä, haluaako Kreikka pysyä euroalueen jäsenenä vai ei. Euroopan mahtimaiden mukaan oletettavasti joulukuun 4. tai 5. päivä pidettävä kansanäänestys määrittää sen, ansaitseeko Kreikka seuraavan lainaerän vai ei.

– Kansanäänestys ei koske mitään vähempää kuin sitä, haluaako Kreikka pysyä eurossa, kyllä vai ei, liittokansleri Merkel sanoi toimittajille ennen G20-huippukokousta pidetyssä kriisikokouksessa.
Presidentti Sarkozyn mukaan Kreikka ei saa "senttiäkään" apua, jos äänestäjät hylkäävät uuden tukipaketin.

Kreikan oli määrä saada seuraava, kahdeksan miljardin euron lainaerä viime vuonna päätetystä tukipaketista marraskuun aikana. Kreikan pääministeri Papandreou puolusteli kansanäänestystä "laajemman konsensuksen" tarpeella. Konsensusta tarvitaan Papandreoun mukaan siitä, halutaanko tukipaketin ehdot täyttää ja haluaako Kreikka säilyä euron jäsenenä.

Merkelin mukaan Euroopan unioni tarvitsee selkoa tilanteesta hyvin pian. Kreikan muuttunut tilanne himmentää tänään Ranskan Cannes'issa alkavaa maailman talousmahtien G20-huippukokousta. Kokousta mainostavien kylttien mukaan kokouksessa oli tarkoitus "kirjoittaa historiaa", mutta nyt Euroopan talouskriisi vie huomion.
Kokouksen alla toivoa pelastuksesta murensi Kiinan varavaltiovarainministeri Zhu Guangyao lausunto, että Kiinan on "liian aikaista" osallistua kriisimaiden rahoittamiseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Töistä jäädään pois yhä useammin mielenterveyden pettäessä – ”Erityisen huolestuttavaa”

    2. 2

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    3. 3

      Autokonserni Laakkosen yt:t päätökseen – 77 irtisanotaan

    4. 4

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    5. 5

      Lapsi hoitoon viimeistään 1,5-vuotiaana, isälle 6 kk vapaa – näin EK uudistaisi perhevapaita

    6. 6

      Kiirettä pitää, koska kiire on statusta

    7. 7

      Liv-, Jim- ja Hero-kanavien lähetykset eivät pimene Soneran verkossa

    8. 8

      Tutkija: Joka neljäs työtön tosiasiassa työkyvytön tai tuen tarpeessa

    9. 9

      Masentuneen eläkehakemus hylätään yhä useammin – ”Syy ei ole tiedossa”

    10. 10

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    5. 5

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    6. 6

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    7. 7

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    8. 8

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    9. 9

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    10. 10

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää