Selvitys: Suomalaisten usko junaliikenteeseen murtui

Suomalaisten usko VR:hin on romahtanut viime vuotisesta, kertoo EPSI Rating -tutkimuslaitos. Linja-autoihin luotto on vastaavasti kasvanut.

Asiakastyytyväisyyttä julkisiin palveluihin Euroopan maissa mittasi EPSI Rating -tutkimuslaitos, joka kertoi tuloksista keskiviikkona.

Suomalaisten usko VR:n on romahtanut viimevuotisesta. Vastaavasti linja-autoliikenteeseen luotetaan nyt aiempaa enemmän.

Peruskoulujärjestelmään ollaan yhä eurooppalaisittain tyytyväisiä, mutta tyytväisyys on laskussa. Pääkaupunkiseudulla peruskouluihin ollaan muuta maata tyytyväisempiä. 

Yksityiseen terveydenhuoltoon ollaan selvästi tyytyväisempiä kuin julkiseen. Vielä viime vuonna tilanne oli toisin päin. Eniten suomalaisia nyppivät pitkät odotusajat.

Luottamus poliisiin on säilynyt ennallaan eli korkeana. Poliisin asiakaspalvelu saa sen sijaan heikon arvosanan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    2. 2

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    3. 3

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    4. 4

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    5. 5

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    6. 6

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    7. 7

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    8. 8

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    9. 9

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää

      Kommentti: EK mullisti Suomen – ja antoi ”syötön Sdp:n lapaan”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    5. 5

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää