Microsoft lopettaa perinteisen messupuheensa

Ohjelmistojätti Microsoft aikoo pitää tammikuussa viimeisen ohjelmapuheen Yhdysvaltain kulutuselektroniikkamessuilla.


Microsoftin perinteinen CES-messujen avauspuhe uhkaa jäädä yhtiön viimeiseksi. Yhtiön viestintäjohtaja Frank Shaw kirjoittaa yhtiön virallisessa verkkopäiväkirjassa, että yhtiö aikoo lopettaa ohjelmapuheiden pitämisen messuilla.

Microsoft on ollut messuilla mukana noin 20 vuotta. Yhtiö on perinteisesti avannut Las Vegasin suurtapahtuman. Ohjelmapuheessa Microsoft on kertonut uutuuksistaan.

Shaw´n mukaan teollisuus on niin kovassa muutoksessa, että yhtiön tavan kertoa asioista täytyy myös muuttua.

– Meidän tuotejulkistuksemme ei kulje samaa tahtia tammikuun ajoituksen kanssa, Shaw kertoo.

Microsoft aikoo edelleen osallistua CES-messuille. Microsoft on esiintynyt messuilla noin 20 vuotta. Shaw kertoo, että yhtiö ryhtyy mainostamaan tuotteita uudella tavalla. Microsoft käyttää mainostamiseen Facebookia, Twitteriä, internetiä ja yhtiön sisäisiä tapahtumia.

Seuraavat CES-messut pidetään tammikuussa Las Vegasissa. Messut alkavat 10. tammikuuta.

Microsoftin kumppani Nokia pitää päivää ennen messujen avautumista tiedotustilaisuuden. Markkinoilla odotetaan, että Nokia kertoo Lumia-mallien tulosta Yhdysvaltojen markkinoille.

  • Nokia Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    4. 4

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    5. 5

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    6. 6

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    7. 7

      Pakkasen kiristyminen voi moninkertaistaa sähkönkulutuksen – näin vältyt yllätyksiltä

    8. 8

      Noropotilaatkin jonottavat terveyskeskuksessa – kipeän työntekijän oma ilmoitus säästänyt aikaa ja rahaa

    9. 9

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    10. 10

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    9. 9

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    10. 10

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää