Soros varoittaa ”pahuuden ajasta” – mellakoita ja talousromahdus

Suursijoittaja George Soros varoittaa rahoitusjärjestelmän romahduksesta, luokkasodasta ja ”pahuuden” noususta amerikkalaisen Newsweekin haastattelussa.


Sorosin mielestä maailmaa uhkaa yksi sen modernin historian vaarallisimmista ajanjaksoista – ”pahuuden aika”. Euroopalla on edessään ajautuminen kaaokseen, ja Yhdysvaltoihin Soros ennustaa katumellakoita, joiden seurauksena kansalaisten perusoikeuksia supistetaan dramaattisesti.

– Tällaisina aikoina tärkeintä on eloonjäänti, Soros sanoo lehden haastattelussa.

– Tilanne on vakavin ja vaikein, jonka olen kokenut urani aikana. Meillä on edessä erittäin vaikeat ajat, jotka ovat verrattavissa monella tavalla 1930-luvun suureen lamaan.

Soros sanoo, että kehittyneissä maissa on nyt edessään menojen leikkaukset, jotka uhkaavat sysätä talouden stagnaatioon. Hitaan kasvun aika voi Soroksen mukaan kestää vuosikymmenen tai pidempään.

– Parhain skenaario on deflatorinen talousympäristö. Pahin on rahoitusjärjestelmän romahdus, Soros sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    4. 4

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    5. 5

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    6. 6

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    7. 7

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    8. 8

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    9. 9

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    10. 10

      Miljoonahankkeen neuvonantaja paljastaa 5 vinkkiä menestykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    10. 10

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää