Ranskalaishybridit eivät vielä uskaltaudu Suomeen

Ranskalaisen PSA-yhtymän dieselhybridiautojen tulo Suomeen viivästyy loppuvuoteen asti. Yhtiö ei pysty vielä tuottamaan riittävästi pohjoisen oloihin sopivia Peugeotin ja Citroënin hybridimalleja.


PSA-yhtymän piti alunperin saada maailman ensimmäiset dieselhybridimallinsa Citroën C5 Hybrid4 ja Peugeot 3008 HYbrid4 markkinoille jo keväällä 2011. Suomeen niitä mainostettiin tulevan keväällä 2012.

Euroopan-myynnin aloittaminen lykkäytyi kuitenkin pahasti, ja monessa maassa ensimmäisiä esittelyautoja nähtiin kaupoissa vasta viime joulun alla. Valmistajan mukaan autojen ennakkokysyntä on ollut odotettua kovempaa. Akku- ja sähkölaitteistokomponenttien pula on jarruttanut tuotannon kasvattamista.

Yhtiö onkin päättänyt täyttää eteläisten markkina-alueidensa kysynnän ensimmäiseksi, ja Pohjoismaiden kaltaiset syrjäiset myyntialueet saavat odottaa.

Suomeen dieselhybridejä saadaan valmistajan arvion mukaan aikaisintaan tämän vuoden loka-marraskuussa.

Lämpimien alueiden autot ovat valmistusteknisesti helpompia. Täkäläisiin oloihin myytävät autot pitää usein varustaa muun muassa perustuotantomalleista poikkeavilla lämmityslaitteistoilla ja muilla teknisillä lisäelementeillä.

Teknisesti ranskalaishybrideissä on mielenkiintoisia, vielä käytettävyydeltään ja kestävyydeltään tuntemattomia ratkaisuja.

Esimerkiksi Peugeotin mallissa dieselmoottori on perinteisellä paikallaan edessä. Sähkömoottori sijaitsee takana jousituskomponenttien keskellä. Moottorien välillä ei ole mekaanista yhteyttä, vaan voimaa siirrellään ainoastaan elektroniikan avulla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    2. 2

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    3. 3

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    4. 4

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    5. 5

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    6. 6

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    7. 7

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    8. 8

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    9. 9

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    10. 10

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    3. 3

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    4. 4

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    5. 5

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    6. 6

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    7. 7

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    10. 10

      Kommentti: EK mullisti Suomen – ja antoi ”syötön Sdp:n lapaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    5. 5

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää