Tutkimus: Suomi on venäläisten mielestä tylsä maa

Venäläiset matkailijat suosivat Suomea tuttuna ja turvallisena lomakohteena, mutta jännitystä Venäjän luoteisesta naapurista puuttuu, Matkailun ja elämystuotannon ohjelman OSKE:n tutkimuksesta selviää.


Tutkimuksessa kartoitettiin venäläisten matkailijoiden vaikutelmia ja toiveita Suomen suhteen kyselytutkimuksen, sosiaalisen median syväanalyysin ja bloggareille järjestettyjen koematkojen avulla.

Tutkimuksen mukaan venäläisiä vetää Suomeen puhtaus, hyvä infrastruktuuri ja luotettavuus. Samalla Suomi näyttäytyy venäläisille usein tylsänä maana. Esimerkiksi palveluiden aikaista sulkeutumista ihmetellään. Suurin osa venäläisten käyttämästä rahasta meneekin ostoksiin, ei palveluihin.

– Tutkimus avaa venäläisten mielikuvaa Suomesta suurena rentouttavana kylpylämaana, joka on kokonaisvaltainen, harmoninen ja esteettinen nautinto, OSKE.n kehitysjohtaja Miikka Raulo sanoo tiedotteessa.

Tutkimuksen mukaan hiljaisuuden ja rauhallisuuden kääntöpuoli, tylsyys, näkyy muun muassa kauppojen aikaisena sulkeutumisena ja kulttuurinähtävyyksien puutteella.

– Venäläiset haluaisivat käyttää enemmän ohjelma- ja kulttuuripalveluita, mutta niitä ei joko ole tai niitä ei löydetä, Raulo sanoo.

Suomen korkeata hintatasoa venäläiset matkailijat kritisoivat tutkimuksen mukaan siksi, että vaikka hintataso on eurooppalainen, Suomi ei muuten ole vanhan mantereen veroinen matkakohde.

Matkailun ja elämystuotannon klusteri OSKE on matkailualan yritysten kasvamista avittava järjestö, joka saa rahoituksensa työ- ja elinkeinoministeriöstä ja mukana olevilta maakuntaliitoilta ja kunnilta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    2. 2

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    3. 3

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    4. 4

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    8. 8

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    9. 9

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    10. 10

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää