Pankki: Portugali tarvitsee vielä toisen tukipaketin

Amerikkalaisen Citigroupin ekonomistien mukaan Portugali ei selviä ilman roimaa velkojen leikkausta ja lisätukea.


Amerikkalaisen Citigroupin ekonomistit uskovat, että Portugali ei selviydy ilman toista tukipakettia. Maan on turvauduttava myös valtionlainojen nettonykyarvon leikkaukseen. Tämä ”haircut” on aiemmin arvioidun 35 prosentin sijaan jopa 50 prosentin luokkaa.

Mikäli tämänsuuruinen velkaleikkaus tehtäisiin tänä vuonna, se alentaisi velan suhteen bruttokansantuotteeseen noin 113 prosenttiin vuonna 2015. Lisäksi ulkomaisilta rahoittajilta, kuten Kansainväliseltä valuuttarahastolta ja EU:lta tarvitaan 70 miljardia euroa lisärahoitusta vuoteen 2015 mennessä maan rahoitusvajeen täyttämiseksi.

Taustalla on Citigroupin arvio, jonka mukaan budjettivajeen supistuminen käy ennakoitua hitaammin pahenevan taloustaantuman takia. Vaikka tuore hallitus on viime kesästä lähtien keskittynyt talouden tasapainottamiseen, talouden heikkous ja euroalueen paheneva velkakriisi ovat kammenneet säästöohjelmaa raiteiltaan.

– Odotamme, että ilman uusia tukitoimia taikka ilman bruttokansantuotteen epätodennäköiseltä näyttävää yllättävää kasvua Portugali epäonnistuu tasapainotustoimissaan, ekonomistit toteavat.

Citigroup odottaa Portugalin talouden supistuvan 5,5 prosenttia tänä vuonna, 3,4 prosenttia ensi vuonna ja 0,4 prosenttia vuonna 2014. Tämän jälkeen talous kääntyy vaisuun, reilun prosentin kasvuun vuodesta 2016 eteenpäin.

Portugalista tuli viime vuoden huhtikuussa kolmas euromaa, joka jätti avunpyynnön EU:lle Kreikan ja Irlannin jälkeen. Pääministeri Pedro Passos Coelhon hallitus on korottanut veroja ja leikannut menoja, jotta maa täyttäisi EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston 78 miljardin euron tukipaketin ehdot.

Tavoitteena oli supistaa budjettivaje viime vuonna 5,9 prosenttiin ja tänä vuonna edelleen 4,5 prosenttiin. Vuonna 2013 on määrä tavoittaa EU:n tavoitekatto eli kolme prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Ainakin 150 Siwaa ja Valintataloa on kokonaan hävinnyt vain reilussa vuodessa

    8. 8

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    9. 9

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    10. 10

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    5. 5

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    6. 6

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli miljoonassa kodissa

    7. 7

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    8. 8

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    9. 9

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    10. 10

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää