Kohu Ahteen potkujen ja AKT:n ympärillä kiihtyy

Hilkka Ahteen irtisanomisen ympärillä käytävä keskustelu on lähtenyt kovaan vauhtiin. Potkut on tuomittu usean tahon toimesta, ja niitä on vaadittu jopa peruttavaksi.


Kohu Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n ympärillä paisuu. Liiton viestintäpäällikkö Hilkka Ahde irtisanottiin yllättäen liiton hallituksen ylimääräisessä kokouksessa eilen illalla.

Taustalla on esitutkinta, jossa tutkitaan onko liiton johto, puheenjohtaja Timo Räty mukaan lukien, työpaikkakiusannut Ahdetta. Esitutkinta on loppusuoralla.

Ahteen potkut ovat johtaneet useisiin tuomitseviin kommentteihin. Ahde itse kommentoi eilen Helsingin Sanomille olevansa päätöksestä järkyttynyt.

Suurimman palkansaajajärjestön SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly sanoi tänään HS:lle, etteivät potkut ole ammattiyhdistysliikkeen toimintatapojen mukaiset. Lyly ei hyväksy potkuja ja sanoo, että tapaus on ay-liikkeen kannalta kiusallinen.

Sdp:n puoluesihteeri Mikael Jungner taas vaati AKT:tä perumaan Ahteen potkut. Jungnerin mukaan potkupäätös oli selkeästi väärä.

– Olisi hyvä perua se päätös, pyytää Hilkka Ahteelta anteeksi ja järjestää työolot sellaisiksi, että ne kestävä arvostelun, Jungner sanoi Ylelle.

Tämänpäiväisessä HS:n printtilehdessä Jungner kuvaili Ahteen potkuja "synkäksi päiväksi koko työväenliikkeelle".

AKT:n pääluottamusmies Jape Lovén sanoi tänään Ilta-Sanomille, että Ahteen potkujen taustalla olevaa luottamuspulaa on perusteltu eilisessä AKT:n hallituksen kokouksessa hatarilla taksitolpalla kuulluilla huhupuheilla.

Seuraa Ahteen potkuista paljastuvia uusia tietoja Ilta-Sanomista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Bill Gates ehdottaa: Verotetaan robotteja – ”Mitä työtä robotti tuo?”

    4. 4

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    5. 5

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    6. 6

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    7. 7

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    8. 8

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    9. 9

      Varoitus terveyssovelluksista – ”Osa kehittäjistä kuin käärmeöljykauppiaita”

    10. 10

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    7. 7

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    8. 8

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    9. 9

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    10. 10

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää