Yle: AKT:n Räty odottaa selvitysmiehen arviota

AKT:n puheenjohtaja Timo Räty odottaa liiton viime perjantaina asettaman selvitysmiehen työn tuloksia. Tämän perusteella voidaan arvioida myös hänen omaa asemaansa, kertoo Yle Uutiset.


Eilen Ylen A-studiossa vieraillut Timo Räty uskoo, että liiton selvitysmies pystyy laukaisemaan kiusaamisväitteiden ja viestintäpäällikkö Hilkka Ahteen erottamisen aiheuttaman kohun.

– Hänellä on valta tehdä esitykset siitä, miten asiat korjataan. Olemme kaikki sitoutuneet siihen, että sen mukaisesti menetellään jatkossa, Räty sanoi.

 Selvitysmieheksi valittiin entinen liittosihteeri Matti Vehkaoja, jonka tehtävä näyttää vaikealta. Monen luottamus selvitysmiehen työhön meni, kun viestintäpäällikkö Hilkka Ahde erotettiin samassa kokouksessa jossa selvitysmies valittiin.

– Ei täällä kukaan halua selvittää hänen kanssaan yhtään mitään, sanoo AKT:n luottamusmies Jukka Kauppinen.

Tammikuussa AKT:n valtuusto antoi Rädyn jatkaa tehtävässään, kun kaksi kolmasosaa valtuutetuista äänesti Rädyn jatkon puolesta. Nyt pohditaan, miten paljon viime päivien tapahtumat vaikuttavat puheenjohtajan luottamukseen. Räty lupaa tyytyä ratkaisuun.

– Minun asemastani päättävät liiton päättävät elimet, minä en ota kantaa niiden toimintaan enkä päätöksiin, Räty sanoi mahdollisesta erosta kysyttäessä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    3. 3

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    4. 4

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    5. 5

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    6. 6

      ”Aivan uutta tietoa” – Helsinki-Tallinna -tunnelin selvityksen ”tulokset lupaavia”

    7. 7

      Kommentti: Pitkäaikaistyöttömyys laskee, Sipilä väitti – tilastoharhan takaa paljastuu karu totuus

    8. 8

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    9. 9

      Turvapaikanhakijoiden määrät laskevat – jo satoja työpaikkoja kadonnut

    10. 10

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    2. 2

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    3. 3

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    4. 4

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    5. 5

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    6. 6

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    7. 7

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    8. 8

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    9. 9

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    10. 10

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää