Siivooja sen näkee – näin suomalainen asuu

Kotisiivoojan perusasiakas on hyvin toimeentuleva perhe, joka haluaa viikkosiivouksen. Mukaan mahtuu silti kaikenlaista tapausta: vaateliaita superäitejä, ahdistuneita hamstraajia ja rappiotapauksia. Kodissa pyhin paikka on keittiö – moni haluaa, että siellä ei kosketa mihinkään. Ja niitäkin on, jotka tilaavat siivoojalta pullaa.


Nykyistä useampi ulkoistaisi siivouksen, mutta pitää sitä liian kalliina tai vierastaa ajatusta vieraasta omalla reviirillä. Koti kertoo ihmisestä ja perheen elämästä intiimejä asioita. Jos jää kiinni juoruilusta, loppuvat työt, sanovat kaikki Taloussanomien haastattelemat kotisiivousyrittäjät ja työntekijät.

Sillä siisti -ohjelman kauhukodit ovat tosi harvinaisia tapauksia, mutta niitäkin joskus tulee vastaan. Yleensä asiakkaat pitävät siisteydestä ja tilaavat siivoojan, koska oma aika ei riitä pitämään yllä omaa tasovaatimusta, eräs yrittäjä kertoo.

Pahimpia paikkoja ovat alkoholistien kodit, joihin kunta tilaa loppusiivouksen. Kun ihminen ei muuta tee kuin juo, jälki on sen mukaista. Näissä paikoissa voi mennä monta päivää, kotipalveluyrittäjä Susanna Ahonen kertoo.

Kerran jouduin itse hylkäämään asiakkaan kartoituskäynnillä: kyse oli huonokuntoisesta vanhuksesta, jonka koti oli niin kauheassa kunnossa, että tilanne ei ollut enää meidän käsissä, Ahonen sanoo.

Poikamiestä kiinnostaa
vain lopputulos

Vaativa asiakas saattaa ohjeistaa pikkutarkasti jokaisen työvaiheen ja välineen käytön ja tarkastaa joka sohvannurkan. Heidän vastakohtansa on poikamies.

  Yksin asuvat miehet ovat usein aika huolettomia, he eivät anna mitään neuvoa. He haluavat vain, että siivooja laittaa kaiken kuntoon – tuo kotiin tiettyä naisen kädenjälkeä, Ahonen sanoo.

Joskus asiakkaat kuvittelevat, että siivoojilla on ihmeaineet, jotka muuttavat kulahtaneen parketin uudeksi. Jonkin verran ristiriitoja tulee ajankäytöstä. Asiakkaat kuvittelevat, että ammattilainen tekee suursiivouksen parissa tunnissa.

 Joskus asiakas ei ymmärrä, että tuntihinta tarkoittaa tuntiveloitusta per henkilö. Ei neljän työntekijän tuntihinnaksi voi tulla 36 euroa, eräs yksityisyrittäjä kertoo.

 Asiakas haluaa puhdasta, mutta ei ymmärrä, ettei lyhyessä ajassa ehdi tehdä perusteellista siivousta. Näistä on tullut riitaa, yksi työntekijä sanoo.

Keittiöön
ei kosketa


Ahonen kohtaa silloin tällöin hamstraajatyyppejä.

He kokevat todella kiusalliseksi, että siivooja tulee omalle reviirille. Näihin tilanteisiin liittyy usein tietynlaista konsultointia. Asiakkaat ovat olleet loppujen lopuksi kiitollisia avusta. Heidän kanssaan käydään yhdessä läpi toiveita ja pois heitettäviä tavaroita ja annetaan pieniä siivoustehtäviä.

Kodin komentohuone on keittiö. Jos asiakas toivoo siivoojan jättävän jonkin paikan rauhaan, se on juuri keittiö ja sen pinnat.

– Ehkä jonkinlaisten bakteeripelkojen takia tai siksi, että tavarat voivat vaihtaa järjestystä, eräs yrittäjä epäilee.

Vaitiolosopimus
sitoo siivoojia

Internet-kyselytutkimuksen mukaan kotitalouspalvelut kiinnostavat ihmisiä paljon enemmän kuin niitä käytetään. Vastanneista lähes 80 prosenttia piti siivouspalveluita liian kalliina. Silti heidän mielestään sopiva summa, noin 20–29 euroa viikkosiivouksena, vastasi melkein palveluiden todellisia hintoja.

Viidesosa vastanneista ei uskaltaisi päästää siivoojaa kotiinsa. Alan yrittäjät tekevät yleensä salassapitosopimuksen asiakkaan kanssa.

 Mistään asiakkaiden kodeissa nähdystä ei saa puhua, edes työkavereille, eikä kertoa, keitä on asiakkaina. Ihmisillä on erittäin suuri kynnys päästää tuntematon ihminen, erityisesti vierasmaalainen, kotiinsa kun he eivät ole itse paikalla. Luottamus on tässä työssä kaikkein tärkeintä, yksi haastatelluista yrittäjistä sanoo.

Koira ulos,
pullaa pöytään


Tutkijan mukaan sekalaisten asiointipalveluiden käyttö on yleistymässä.

Kaikenlaisten asiointipalveluiden, joilla helpotetaan arkea, kuten peruskauppatavaroiden toimitus kotiin ja pesulakäynnit. Yhden hengen talouksissa ei ole välttämättä kuivaustiloja tai pesukonetta tai sitten pesula on hankalassa paikassa, Tampereen teknillisen yliopiston tutkijatohtori Tanja Tyvimaa kertoo.

Kysyntää olisi kyselyn mukaan muun muassa kodin pienille kunnostustöille ja autojen renkaiden vaihdolle. Lemmikinhoidosta ja ulkoilutuksesta ollaan valmiita maksamaan ainakin 10 euroa kerralta.

– Kaikenlaista palvelua nykypäivänä kysytään, ja kyllä me tavalla tai toisella yritämme toiveet täyttää. Melkein joka toisessa perheessä on joku lemmikki. Jos asiakas on 8 tuntia töissä ja matkat päälle, usein päästämme koiran pihalle tai käymme tarvittaessa kävelyllä, yrittäjä Ahonen sanoo.

– Usein pyydetään myös esimerkiksi, että vaatteet haetaan pesulasta tai vaihdetaan petivaatteet. Jos asiakas on sairas tai iäkäs, voin käydä kaupassa ja valmistaa kattilallisen keittoa.

– Joskus asiakas on pyytänyt, että voitko tuoda kahvia ja pullaa tullessasi. Minä voin tutuille tuoda, mutta olen ohjeistanut muita, että itse voi harkita tarvitseeko tällaiseen suostua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    2. 2

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    5. 5

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    6. 6

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    7. 7

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    8. 8

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    9. 9

      Nokia ja Intel avaavat 5G-testilaboratorion Espooseen

    10. 10

      Varoitus terveyssovelluksista – ”Osa kehittäjistä kuin käärmeöljykauppiaita”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    5. 5

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    6. 6

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    7. 7

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    8. 8

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    9. 9

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    10. 10

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää