Alfa Romeo Giulietta vaatii kuskilta ymmärrystä

Alfa Romeo Giuliettan uusi TCT-automaattivaihteisto on käyttöominaisuuksiltaan joko ärsyttävä tai persoonallinen, ihan miten kukin haluaa tulkita. Luonnetta autossa ainakin on.


Jo vuoden ajan markkinoilla ollut Giulietta on saanut varusteisiinsa kuusipykäläisen kaksoiskytkinvaihteiston, josta Alfa käyttää mallimerkintää TCT. Automaattilootan saa sekä kaksilitraisen dieselin että 1,4 -litraisen bensiiniturbon jatkeeksi.

TCT vähentää sekä kulutusta että päästöjä: manuaalivaihteistolla ei tällaisiin runsaan 120 gramman hiilidioksidipäästöihin yltäisi.

Muuten automaatin käyttömukavuus jakaa mielipiteitä.

Ilta-Sanomien koeajajien mielestä ainakaan bensamallin ja automaatin yhdistelmä ei ole parhaimmillaan leppoisassa kruisailussa.

Ajotyylistä ja -tilanteesta riippuen alasvaihdot kestävät joko aavistuksen liian kauan tai sitten ylös vaihtaminen vaatii kaasun hellittämistä. Myös vaihteiden kytkeytyminen mäkilähdöissä vaatii kuskilta tarkkaavaisuutta.

Näitä ominaisuuksia voi itse kukin pitää joko ärsyttävinä, tai sitten ne voi ottaa osoituksena auton persoonallisesta italialaisesta luonteesta.

Vaihteistoa voi onneksi käyttää myös manuaalin tavoin.

Mutkaisessa ajossa auto on omiaan. Mukavuus on yllättävän hyvä jopa matalilla erikoisvanteilla ja jäykällä lisävarustealustalla.

Matkustamon takatilat ovat tälle korimallille tyypillisen ahtaat.

Koeajajien mielestä auton parhaita piirteitä ovat ulkonäkö, kulutus sekä alustan ominaisuudet. Mallin hinnoittelukin on Alfaksi varsin kohtuullinen.

Alfa Romeo Giulietta 1,4 MultiAir 170 TCT

Hinta: 30489 euroa
Teho: 170 hv, vääntö 250 Nm:
Kulutus: valmistajan ilmoittama 5,2, koeajossa 6,0 l/100 km
CO2: 121 g/km
Tavaratila: 350 l

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin Ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    2. 2

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    3. 3

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    4. 4

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    5. 5

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    6. 6

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    7. 7

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    8. 8

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    9. 9

      Nokia ja Intel avaavat 5G-testilaboratorion Espooseen

    10. 10

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    5. 5

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    6. 6

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    7. 7

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    8. 8

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    9. 9

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    10. 10

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää