Asuntokaupat alamäessä, hinnat eivät?

Asuntomarkkinat ovat välitilassa. Hinnoissa ei näyttäisi olevan enää juuri nousuvaraa, mutta maksukyky, kysyntä ja alhainen korkotaso pitävät huolen siitä, etteivät hinnat ole päässeet juuri laskuunkaan. Näin on varsinkin pääkaupunkiseudulla, Suomen Pankin ekonomisti Jarkko Kivistö sanoo.


Yksi selvä suuntaus viime aikojen tilastoissa on: kauppamäärät ovat kääntyneet alamäkeen. Tuorein tilasto saatiin eilen kiinteistövälitysketju Asuntoverkolta, jonka mukaan asuntokauppojen määrät ovat laskeneet helmikuussa 15 prosenttia.

Kauppojen määrän supistuminen on vielä maltillista, kun vertaa esimerkiksi finanssikriisisyksyyn 2008 eikä supistuminen ole toistaiseksi juuri näkynyt asuntojen hinnoissa. Tilastokeskuksen helmikuun lopussa julkistamien ennakkotietojen mukaan vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen hinnat nousivat tammikuussa koko maassa 1,6 prosenttia joulukuuhun verrattuna.

Suomen Pankin ekonomistin Jarkko Kivistön mukaan asuntokauppojen määrän ja hintojen välille ei voi vetää suoraa yhteyttä. Kivistön tuoreessa selvityksessä "Suomen asuntohintakehitys ja siihen vaikuttavat tekijät" tutkitaan, vallitseeko Suomen asuntomarkkinoilla nyt epätasapainotila.

– Asuntokauppojen määrän muutoksen ja hintojen muutoksen välillä on jonkinlainen historiallinen yhteys. Kun asuntokauppojen määrä vähenee, se ei välttämättä merkitse sitä, että hinnat laskevat, mutta hintojen nousu ainakin hidastuu, kuten viimeksi tapahtui viime vuosikymmenen puolivälissä, Kivistö kommentoi Taloussanomille.

Asuntokauppojen määrä laski jo viime vuoden loka-joulukuussa hieman, kertovat tilastot.

– Asuntojen hinnat kääntyivätkin loppuvuonna pieneen laskuun, mutta olivat ennakkotiedon mukaan tammikuussa taas nousussa, Kivistö sanoi.

Vuokrahinnoissa
jyrkkä nousu


1990-luvun puolivälistä jatkunut asuntojen reaalihintojen nousu jatkui vuoden 2001 pienen notkahduksen jälkeen aina vuoteen 2008 saakka. Vuosien 2008-2009 taitteessa asuntokauppojen määrä tippui roimasti, mikä merkitsi myös hintojen selvää laskua. Hinnat kääntyivät kuitenkin jo seuraavana vuonna jälleen nousuun.

Kivistön mukaan asuntojen nykyhintojen puntarointia perinteisillä mittareilla, kuten suhteessa vuokratasoon, vaikeuttaa viimeaikainen vuokrien jyrkkä nousu. Myös vuokramarkkinoilla voi olla kuplaa. Tämän vuoksi selvityksessä laadittiin niin sanottu käyttökustannusmittari, johon suhdetta voidaan verrata.

Hintojen suhde vuokriin on noussut viime vuosina, mutta tämä on ollut pääpiirteissään yhdenmukaista asuntolainakorkojen laskun kanssa.

Myös asuntohintaodotuksilla on merkitystä. Vertailu ei kuitenkaan viittaa siihen, että asuntohinnoissa olisi nyt odotusten aiheuttamaa kuplaa.

Uustuotannon säätely
vaimentaa hintojen laskua


Kivistön tutkimuksen mukaan asuntolainojen pidentyminen on jättänyt tilaa lainojen koon kasvulle niin, etteivät lainanhoitokulut suhteessa kotitalouksien tuloihin ole kasvaneet kohtuuttomasti. Rahoitusmarkkinatekijöiden lisäksi asuntojen kysyntää Suomessa ovat pönkittäneet tulojen kasvu, verotuet, väestön kasvu, muuttoliike keskuksiin sekä asuntokuntien lukumäärän lisääntyminen.

– Maksukykyä on, mutta tämä ei vielä kerro asuntojen oikeaa hintatasoa. Vaikka maksukykyyn nähden hinnat ovat nousseet maltillisesti, on vielä avoinna, ovatko hinnat pitkällä aikavälillä oikealla tasolla. Maksukyky kertoo kuitenkin siitä, kuinka kestävällä tasolla liikutaan.

Kivistön mukaan suuri merkitys hintatason pitämiseen on sillä, että uudistuotannon määrä ei ole vieläkään yltänyt tasolle, jolla se oli vielä 1990-luvun alussa. Nykyisin rakennusliikkeet jarruttavat kovan rahan uudistuotantoaan nopeasti ensimmäisten taantuman merkkien ilmestyessä.

– Reaktio kauppojen hidastumiseen ja hintojen laskuun on nykyisin nopea, uustuotantoa säädetään markkinatilanteen mukaan. Liikatarjontaa ei haluta sellaisessa tilanteessa, missä kysyntä on hiljaista ja hinnat laskevat. Tämä on tietysti tervettä käyttäytymistä yrityksiltä, mutta se vaimentaa myös hintojen laskua. Pidemmällä aikavälillä herättää huomiota se, että asunto-investointien määrä suhteessa bruttokansantuotteeseen ei ole enää noussut 1990-luvun alun tasoille, Kivistö sanoi.

– Toisaalta vuosien 2006-2007 korkeasuhdanteen aikana nähtiin, että tuotantoa rajoittaa myös rakennusalan kapasiteettipula. Näin tarjontaa ei tule niille alueilla, missä asuntoja tarvittaisiin, kuten pääkaupunkiseudulle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Kohu jäädytti palkkioiden nousun isoissa valtionyhtiöissä – ”Ihan poliittinen kysymys”

    4. 4

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    5. 5

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    6. 6

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    7. 7

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    8. 8

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    9. 9

      Miljardööri Warren Buffett tuplasi Apple-omistuksensa

    10. 10

      Frankfurtin ja Lontoon pörssien yhdistyminen uhkaa kaatua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    10. 10

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää