IMF:n ex-pääjohtaja Strauss-Kahnia epäillään parituksesta

Kansainvälisen valuuttarahaston entistä pääjohtajaa Dominique Strauss-Kahnia epäillään Ranskassa parituksesta. Hän on kuitenkin kiistänyt syytökset.


Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) entinen pääjohtaja Dominique Strauss-Kahn on saamassa niskaansa syytteen parituksesta pohjoisranskalaisessa Lillen pikkukaupungissa.

Tutkintatuomarien mukaan Lillen Carlton-hotellissa on toiminut prostituutiorinki, jonka tutkimusten yhteydessä kävi ilmi, että naisia oli palkattu matkustamaan jopa Washingtoniin tarjoamaan palveluksiaan silloin IMF:n johdossa toimineelle Strauss-Kahnille.

62-vuotias Strauss-Kahn oli kuulusteluissa jo helmikuussa, jolloin yritettiin päästä selville siitä, tiesikö hän naisten olevan prostituoituja tai siitä, kuinka heille maksettiin.

Ranskalainen rakennusyritys Eiffage teki valituksen sen jälkeen, kun yrityksen sisäisessä tutkinnassa kävi ilmi, että yhtiön työntekijä oli käyttänyt jopa 50000 euroa Strauss-Kahnin prostituoitujen maksamiseen. Tämä on herättänyt paritusepäilyt. Prostituutio ja seksistä maksaminen ovat Ranskassa laillisia, mutta paritus on laitonta.

Strauss-Kahn tapasi eilen tuomarit uudestaan, mutta pääsi vapaaksi 100000 euron takuita vastaan. Strauss-Kahnin mukaan hän ei ollut edes tietoinen prostituutiosta eikä näin ollen syyllinenkään.

Strauss-Kahn joutui viime vuonna eroamaan IMF:n pääjohtajan tehtävistä, koska häntä epäiltiin hotellisiivoojan raiskaamisesta New Yorkissa. Syyttäjä kuitenkin luopui syytteistä kantajan uskottavuuden herätettyä epäilyksiä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    3. 3

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    4. 4

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    5. 5

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    4. 4

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää