Bensiinin hinta kipuaa nyt koko EU:n alueella

Suomi ei yllä kärkikolmikkoon kalleudessa, kun verrataan bensiinin ja dieselin hintoja EU-maissa. Keskivertoa tyyriimpää polttoaine täällä kuitenkin on. Ihan halpaa bensa ei enää ole missään päin Eurooppaa.


Polttoaineiden hinnat ovat nousseet talven aikana nopeasti sekä Suomessa että muualla Euroopassa, selviää Suomen Rahatiedon Taloussanomille tekemästä vertailusta.

Maaliskuun lopussa sadalla eurolla sai EU-maissa keskimäärin 60 litraa bensiiniä ja 66 litraa dieseliä. Vielä viime lokakuussa bensiiniä sai 67 litraa ja dieseliä 73 litraa.

(Katso taulukot jutun lopusta.)

Eroa yli
50 senttiä


Suomen Rahatiedon mukaan bensiinin hintahaitari on kasvanut kautta koko maanosan. Monessa maassa bensa maksaa jo noin 1,80 euroa litralta, kun Romaniassa siitä maksetaan alle 1,30 euroa. Pariisissa hinta kävi jo yli kahdessa eurossa.

Keskimäärin 95 E maksoi EU-maissa maanantaina 1,66 euroa litralta. Suomessa pyydettiin vähän enemmän, keskimäärin 1,70 euroa.

Viidessä maassa bensiini on vielä kalliimpaa. Eniten maksetaan Italiassa, missä litrahinta oli 1,83 euroa. Suomea tyyriimpää oli myös Kreikassa, Alankomaissa ja Ruotsissa. Halvinta bensa oli Romaniassa, 1,29 euroa.

Britit maksavat
eniten


Diesel maksoi keskimäärin 1,53 euroa koko EU:ssa ja Suomessa 1,60 euroa.

Dieselin hinnassa Suomi on neljänneksi kallein maa yhdessä Kreikan kanssa. Edelle menevät Britannia, Italia ja Ruotsi. Britit maksoivat bensasta 1,75 euroa, kun halvimmalla eli 1,29 eurolla pääsivät luxemburgilaiset.

Dieselin hinnasta on syntynyt Suomessa kisaa, Taloussanomat kertoi keskiviikkona. Paikoin dieseliä myydään alle maailmanmarkkinahinnan. St1 ja Neste Oil syyttävät toisiaan hintojen dumppaamisesta, ja Kilpailuvirasto tutkii asiaa.

Kun Rahatieto kokosi hintoja Kehä I:n huoltoasemilla, dieseliä myytiin jopa 1,469 eurolla.

Suomi tasan
keskiarvossa


Suomessa verot nostavat bensiinin hintaa yhteensä 94 senttiä ja dieselin hintaa 76 settiä. Polttoaineen hintaan sisältyy polttoainevero, huoltovarmuusmaksu ja arvonlisävero.

Kun katsotaan bensiinin verottomia hintoja, Suomessa maksetaan täsmälleen EU:n keskihintaa eli 0,76 euroa litralta.

Verottomana bensiini oli kalleinta Tanskassa, Italiassa ja Luxemburgissa, joissa hinta oli yli 0,80 euroa. Halvin veroton bensiini löytyi 0,66 eurolla Irlannista.

Maanantaina dieselin veroton hinta oli Suomessa 0,83 eurossa, kun maiden keskiarvo oli 0,80 euroa.

Veroton hinta oli korkein Kreikassa, 0,87 euroa. Halvin hinta oli Bulgarian ja Irlannin 0,76 euroa.

Satasella köröttelee
783 kilometriä


EU-kansalaiset ajavat sadalla eurolla keskimäärin 805 kilometriä, kun kulkuneuvo käy bensiinillä. Jos alla on dieselkone, kilometrejä taittuu 1 093.

Suomessa sata euroa riittää 783 kilometriin bensalla ja 1 044 kilometriin dieselillä.

Matka on laskettu 7,5 litraa bensiiniä tai 6,0 litraa dieseliä sadalla kilometrillä kuluttavan auton mukaan.

Kauimmas eli 1 038 kilometrin päähän bensiini vie romanialaiset. Lyhimmäksi eli 761 kilometriin matka jää tanskalaisilla.

Diesel kuljettaa pisimpään luxemburgilaisia, 1 289 kilometriä ja lyhimmän matkan brittejä, 950 kilometriä.

Bensiinin ja dieselin verollinen ja veroton litrahinta Euroopassa 26.3.2012


Verollinen hinta  
MaaBensiini 95 E, €/litraDiesel, €/litra
Romania1,291,34
Bulgaria1,311,30
Kypros1,361,39
Puola1,401,39
Liettua1,431,35
Viro1,431,43
Latvia1,451,42
Malta1,451,36
Luxemburg1,461,29
Espanja1,481,39
Itävalta1,491,45
Slovenia1,491,37
Tsekki1,511,51
Unkari1,511,52
Irlanti1,561,55
Slovakia1,571,48
Belgia1,651,46
Ranska1,651,46
Iso-Britannia1,671,75
Saksa1,691,54
Portugali1,701,49
Suomi1,701,60
Ruotsi1,751,66
Tanska1,751,51
Alankomaat1,791,46
Kreikka1,821,60
Italia1,831,74
EU 27 painotettu keski-hinta1,661,53
Veroton hinta  
Irlanti0,660,76
Romania0,680,77
Iso-Britannia0,700,77
Itävalta0,720,77
Bulgaria0,730,76
Puola0,740,78
Slovakia0,740,82
Tsekin tasavalta0,740,82
Belgia0,750,78
Liettua0,750,81
Slovenia0,750,77
Alankomaat0,760,79
Latvia0,760,81
Malta0,760,77
Ruotsi0,760,80
Saksa0,760,82
Suomi0,760,83
Viro0,760,80
Ranska0,770,78
Unkari0,770,81
Espanja0,800,82
Kreikka0,800,87
Kypros0,800,85
Portugali0,800,84
Italia0,810,84
Luxemburg0,810,79
Tanska0,820,81
EU 27 painotettu keski-hinta0,760,80
Lähde: Suomen Rahatieto, pohjatiedot EU Energy


Näin monta litraa bensiiniä ja dieseliä saa 100 eurolla 26.3.2012
MaaBensiini 95 E, litraa 100 eurollaDiesel, litraa 100 eurolla
Romania77,874,7
Bulgaria76,477,1
Kypros73,371,8
Puola71,472,0
Viro70,270,1
Liettua69,974,3
Malta69,073,5
Latvia68,870,6
Luxemburg68,577,3
Espanja67,672,0
Itävalta67,169,2
Slovenia67,073,3
Unkari66,265,7
Tsekin tasavalta66,166,1
Irlanti64,064,6
Slovakia63,767,7
Belgia60,768,4
Ranska60,668,7
Iso-Britania59,957,0
Saksa59,264,9
Suomi58,862,7
Portugali58,767,3
Ruotsi57,360,4
Tanska57,166,1
Alankomaat56,068,3
Kreikka54,962,7
Italia54,757,6
Keskimäärin60,465,6
Lähde: Suomen Rahatieto, pohjatiedot EU Energy


Näin monta kilometriä ajaa 100 eurolla 26.3.2012
MaaBensiini 95 E, km 100 eurollaDiesel, km 100 eurolla
Romania10381246
Bulgaria10191285
Kypros9771197
Puola9521201
Viro9361168
Liettua9321238
Malta9201225
Latvia9171177
Luxemburg9141289
Espanja9021200
Itävalta8941153
Slovenia8931221
Unkari8831094
Tsekin tasavalta8811102
Irlanti8531077
Slovakia8491128
Belgia8091139
Ranska8081145
Iso-Britania798950
Saksa7891082
Suomi7831044
Portugali7821122
Ruotsi7641006
Tanska7611102
Alankomaat7471138
Kreikka7321045
Italia729960
Keskimäärin8051093


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    2. 2

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    3. 3

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    4. 4

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    5. 5

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    6. 6

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    7. 7

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    8. 8

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    9. 9

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    3. 3

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    4. 4

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    5. 5

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    6. 6

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    7. 7

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    8. 8

      Kommentti: EK mullisti Suomen – ja antoi ”syötön Sdp:n lapaan”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    5. 5

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää