Kiinalaisoperaattorit hylkivät Windows Phonea – Microsoft tuskissaan

Kiinalaiset operaattorit eivät ole kiinnostuneet Windows Phone -älypuhelinten markkinoinnista. Heidän mukaansa Android on käyttäjille tutumpi systeemi ja tarjoaa myös varmempia voittoja. Microsoft yrittää voittaa operaattorit puolelleen.


Kiinalaiset matkapuhelinoperaattorit eivät ole innostuneet Windows Phone Tango -käyttöjärjestelmästä, verkkolehti Digitimes kertoo. Operaattorit ovat uutta käyttöjärjestelmää käyttävien puhelinten markkinoinnissa odottavalla kannalla.

Ohjelmistoyhtiö Microsoftilla on ollut vaikeuksia saada uudelle Windows Phone Tango 7.5 -käyttöjärjestelmälleen jalansijaa Kiinan markkinoilta. Nyt se yrittää murtaa Googlen Androidia käyttävien laitteiden ylivallan optimoimalla Tangon Nokian halpismalli Lumia 610:n tarpeisiin.

Microsoft on saanut 6 000 kiinalaista ohjelmistokehittäjää mukaan kehittämään käyttöjärjestelmälle ohjelmia, ja yli 2 000 kiinaksi toimivaa ohjelmaa on jo valmistunut.

Operaattorit ovat silti vastahakoisia mainostamaan Tango-puhelimia, sillä kiinalaiskuluttajat tuntevat Androidin paremmin ja Android-laitteiden myynti on voitollisempaa niiden rinnalla kaupaksi menevien oheispalveluiden vuoksi.

Tutkimusyhtiö IDC arvioi, että Windows Phone -käyttöjärjestelmälle pohjautuvat älypuhelimet saavuttavat tänä vuonna vaikeuksista huolimatta 7,5 prosentin osuuden Kiinan älypuhelinmarkkinasta. Ensi vuonna markkinaosuus on kaksinkertaistumassa jo 15 prosenttiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    2. 2

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    3. 3

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    4. 4

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    5. 5

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    6. 6

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    7. 7

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    8. 8

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    3. 3

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    4. 4

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    5. 5

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    6. 6

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    7. 7

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    8. 8

      Kommentti: EK mullisti Suomen – ja antoi ”syötön Sdp:n lapaan”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    5. 5

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää