Geosentric hakeutuu selvitystilaan

Paikannusyhtiö Geosentric eli takavuosien Benefon hakeutuu selvitystilaan. Vuosia talousvaikeuksissa ollut yhtiö ei ole saanut merkittävältä osakkeenomistajaltaan hyväksyntää rahoituksensa järjestämiseksi.


– Muiden toteuttamiskelpoisten vaihtoehtojen puuttuessa hallitukselle ei jää muita vaihtoehtoja kuin kutsua yhtiökokous koolle päättämään yhtiön
selvitystilaan asettamisesta, Geosentric kertoo tiedotteessaan.
 
Yhtiö julkaisee yhtiökokouskutsun myöhemmin.
 
Geosentricin hallitus jatkaa rahoitusvaihtoehtojen selvittämistä esimerkiksi omaisuuden myynnillä.

Yhtiö on jo aiemmin kertonut useaan otteeseen, että
sillä oli kassavaroja vain maaliskuun loppuun asti.

Alku Benefonissa
vuonna 1988 


Geosentric perustettiin alunperin vuonna 1988 Salossa Benefon-nimisenä. Yhtiön perustaja Jorma U. Nieminen toimi aiemmin Mobiran eli Nokian nykyisen Salon tehtaan toimitusjohtajana.
 
Benefon tuli tunnetuksi paikannuspuhelimistaan, jotka olivat aikaansa edellä. Nykyisin gps-paikannus on älypuhelimien perusominaisuus.
 
Benefon osti vuonna 2007 hollantilaisen Geosolutionsin, jonka yhteydessä yhtiön nimi muuttui Geosentriciksi. Reilu vuosi sitten yhtiö myi  Twig-laitevalmistuksensa eurolla toimivalle johdolle. Viime vuosina yhtiö on kehittänyt Gypsii-nimistä paikannusalustaa.
 
Viime vuonna tehdyn rahoitusjärjestelyn seurauksena yhtiön ainoaksi liiketoiminnaksi jäi Geosolutionsin vähemmistösijoituksen hallinnointi.
 
Vuonna 2010 Geosentricin liikevaihto oli 54 000 euroa ja tappio ennen veroja 11 miljoonaa euroa. Yhtiön henkilöstömäärä oli viime vuonna keskimäärin 116 työntekijää.
 
Helsingin pörssiin silloinen Benefon listattiin vuonna 1993. Kaikkien aikojen ylin noteeraus kirjattiin vuonna 1995, jolloin osake maksoi 38,52 euroa.
 
Osakkeen kaupankäynti keskeytettiin aiemmin tänään yhtiön pyynnöstä ennen pörssin aukeamista. Kurssi jäi 0,01 euroon. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Venäläiset ovat ”taloustilanteen passiivisia panttivankeja”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    5. 5

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    6. 6

      Miksi Suomen talous kasvaa? Koska sinä velkaannut

    7. 7

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    8. 8

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    9. 9

      Kommentti: EK mullisti Suomen – ja antoi ”syötön Sdp:n lapaan”

    10. 10

      Venäjä kiilasi saudien ohi öljyn pumppauksessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    9. 9

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    10. 10

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää