Lehdet: Wallinin talokaupat oikeuskanslerin pöydälle – ei tutkita

Varsinais-Suomen poliisi on tehnyt oikeuskanslerille ilmoituksen puolustusministeri Stefan Wallinin ja hänen puolisonsa (rkp) asuntokaupoista. Oikeuskansleri ei kuitenkaan aio ottaa kantaa asiaan. Asiasta kertovat Turun Sanomat ja Helsingin Sanomat.


Oikeuskanslerinvirastossa asiaa on käsitelty tänään, mutta kanslerin mukaan asia ei kuulu hänelle.

– En ota kantaa siihen, onko asiassa tapahtunut rikosta. Se on poliisin asia. Tämän hetken tiedon varassa asiassa ei ole mitään ulottuvuutta ministerin virkatoimeen, vaan kyse on yksityisen ihmisen kaupasta. Ja minun tehtäväni liittyy vain ministerin virkatointen laillisuuteen, oikeuskansleri Jaakko Jonkka sanoi Helsingin Sanomille.


Turun Sanomat kertoi tänään, että poliisi oli jättänyt ilmoituksen oikeuskanslerille Wallinin asuntokaupoista.

Lehden mukaan osa perustuslakivaliokunnan jäsenistä epäilee Wallinin luopuneen rkp:n puheenjohtajan pestistä, koska asuntokaupoista on noussut kohu.

Iltasanomat kertoi keskiviikkona, että Wallin ja hänen vaimonsa tekivät 2009 tuottoisan asuntokaupan Åbo Akademin säätiön kanssa. Wallin kuuluu itse Åbo Akademin säätiön valtuuskuntaan ja hänen vaimonsa on Åbo Akademin professori.

Wallin ja hänen vaimonsa ostivat asunnon samalta säätiötä vuonna 2001. Wallin kuului säätiön valtuuskuntaan jo tuolloin.

Kun asunto myytiin, siitä jäi voittoa noin 170 000 euroa. Arvonnousua kertyi peräti 75 prosenttia, kun Tilastokeskuksen mukaan samaan aikaan samalla alueella isojen kerrostaloasuntojen hinnat nousivat 37 prosenttia.

Wallinin mukaan asuntoon oli tehty pientä pintaremonttia ja korjattu hissejä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    2. 2

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    3. 3

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    4. 4

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    5. 5

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    6. 6

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    7. 7

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    8. 8

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    9. 9

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    10. 10

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    3. 3

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    4. 4

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    5. 5

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    6. 6

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    7. 7

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    10. 10

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    5. 5

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää