Audin hieno lumiaura

Audi uudisti A4-malliaan maltillisesti, muun muassa taloudellisuutta kohentaen. Sen madallettu urheilualusta on kuitenkin kyseenalainen lisävaruste ainakin takatalven olosuhteissa.


Audille tärkeä, heidän keskeisten ostajaryhmiensä suosima A4-malli ei nyt uudistettunakaan kovin paljoa poikkea edeltäjistään.

Keulan ilmeeseen on saatu piirteitä A6-mallista, mutta sisäisesti merkittävin mullistus on tehokkaimman 1,8-litraisen TFSI-bensamoottorin uudelleenpäivitys.

Auto Bild Suomen koeajajien mielestä voimanlähdettä voisi pitää miltei uutena moottorina, niin paljon sen luonne on kehittynyt. Uudistus toi moottoriin lisää kymmenen hevosvoimaa ja 70 Nm vääntöä. Lisäksi nämä saadaan irti aiempaa laajemmalla kierrosalueella.

Samalla kulutus putosi runsaan litran verran sadalla kilometrillä, joten autoveromuutoksen tähän malliin tuoma hinnankorotus jäi kohtuulliseen tuhanteen euroon.

Auton valmistuslaatu on pysynyt koeajajien mielestä erittäin hyvältä. Audi on siirtynyt käyttämään A4:ssä sähköistä ohjaustehostinta, ja tämä on keventänyt ohjaustuntumaa. Toisaalta auto ei kiihdytyksissä vetele niin paljon kuin edellismalli.

Matkustamon mittasuhteet ovat ennallaan. Takapenkillä joutuu istumaan matalalla, eikä tilaa ole ainakaan isoille aikuisille ylettömästi.

Lumiauran tunnelmaa

Perusmallisen A4:n varustelu on audimaisen vaatimaton. Koeajajien mielestä Business-mallisto on varustelutasoltaan ratkaisevasti parempi, vaikka se maksaakin muutaman satasen enemmän.

Koeajoautossa ollut madallettu urheilullinen alusta sen sijaan on Suomen olosuhteisiin hieman kyseenalainen lisävaruste.

Maavara putoaa sen mukana 11-senttiseksi, mikä osoittautui takatalven lumisilla kaduilla liian matalaksi. Auto auraa mukanaan lunta pienistäkin nietoksista. Tällaisella alustalla varustetun auton kanssa saa aina pelätä, että jollain kerralla pohjan alla koliseva ja pyörivä liian kova jääkimpale rikkoo paikkoja pahasti.

Saksassa urheilualusta on tälle moottorivaihtoehdolle vakiovaruste, meillä siitä joutuu maksamaan 1915 euroa.

Aanelosen tavallinenkin alusta on jo kiitettävän jämäkkä ja ajattavuudeltaan mainio Suomen nopeusrajoituksiin. Ostaja saakin pohtia, kannattaako tällaisessa vaikeiden kelien maassa etenemiskykyä uhrata liikaa mataluusmuodille.

Lisää autojuttuja AutoBildin sivuilta

Tästä pääset AutoBildiin

Audi A4 1,8 TFSI 125 Avant Business

Hinta: 40 860 euroa
Teho: 170 hv, vääntö 320 Nm
Kulutus: 6,1 l/100 km
CO2: 141 g/km
Tavaratila: 490 l

  • Audit
  • Autoilu

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      114 kaupan lista – katso, mitkä Siwat ja Valintatalot ovat vaarassa

    4. 4

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. 6

      Kelan toimihenkilöyhdistys: Maahanmuutto yllätti Kelan – virhearvion syy vanhat tilastot

    7. 7

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      ”Suomessa eletään nyt kovinta nousukautta” – palvelualat kasvoivat reippaasti

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    4. 4

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    9. 9

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    10. 10

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää