KU: Vuokratyöstä maalattu liian positiivinen kuva

Tuoreen väitöskirjan mukaan vuokratyöntekijöiden asema on luultua heikompi, kertoo Kansan Uutiset.


Tänään lauantaina Helsingin yliopistossa tarkistettu Antti Tanskasen väitöskirja Huono-osaisia työntekijöitä? Paljastaa, että vain seitsemän prosenttia vuokratyöntekijöistä työllistyy palvelemaansa yritykseen.

Aikaisemman arvion mukaan noin 25–30 prosenttia vuokratyöntekijöistä työllistyisi käyttäjäyritykseen. Tanskasen mukaan tämä arvio ei perustu mihinkään tutkimukseen, vaan pohjaa vuokratyövoimaa vuokraavien yritysten keskusteluihin.

Tutkija kirjoittaa, että keskeistä vuokratyövoiman käytössä on joustavuus, epävarmuus ja työnantajan hegemonia, Kansan Uutiset kertoo.

– Vuokratyö on vähän säännelty työn muoto tämän päivän työmarkkinoilla, minkä vuoksi vuokratyövoiman käyttäminen on erittäin joustavaa. Vuokratyön joustavuus perustuu siihen, että vuokratyöntekijän on pakko joustaa, mikä taas aiheuttaa vuokratyöntekijöille paljon epävarmuutta, Tanskasen väitöskirja toteaa.

Vuokratyöntekijät joutuvat sinnittelemään myös huonommalla paikalla. He saavat muihin työntekijöihin verrattuna neljänneksen huonompaa mediaanipalkkaa.

Tanskanen arvostelee ammattiyhdistysliikettä siitä, ettei se ole lähtenyt ponnekkaasti ajamaan vuokratyöntekijöiden etuja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    3. 3

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    4. 4

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    5. 5

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    6. 6

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    7. 7

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    8. 8

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    9. 9

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    10. 10

      ”Aivan uutta tietoa” – Helsinki-Tallinna -tunnelin selvityksen ”tulokset lupaavia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    7. 7

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    11. Näytä lisää