Analyytikko: Nokialla edessä suuria muutoksia

Saksalaisen WestLB-pankin Nokia-analyytikko Thomas Langerin huomio matkapuhelinyhtiö Nokian tulevaisuudessa keskittyy lisäleikkauksiin yhtiön kulurakenteessa.


Nokia kertoi tänään, että se suunnittelee vauhdittavansa ja syventävänsä tuntuvasti laite- ja palveluyksikön kustannussäästöjä. Säästöjen sanotaan heijastavan Nokian strategiaa ja yhtiö lupaa kertoa niistä tarkemmin niin pian kuin mahdollista.

Langerin mukaan Nokian ongelmana on kuitenkin se, että yhtiö ei voi voittaa kaikilla osa-alueilla. Viime viikon tulosvaroituksen jälkeen on käynyt ilmeiseksi, että Nokialla on kolme eri ongelmaa, Langer sanoo.

Ensimmäinen ongelma on Windows-puhelinten hinnoittelu, toinen Symbian-puhelinten myyntimäärät. Feature-puhelinten kohdalla ongelmana on sekä hinnoittelu että myyntimäärät.

– En usko, että tämä on uudelleenjärjestelyjen loppu. Ehkä pitäisi alkaa ajatella suuremman mittakaavan uudelleenorganisointia, Langer kommentoi Taloussanomille.

Tämä tarkoittaa sitä, että Nokia voitaisiin jakaa kahdeksi eri yritykseksi. Nokian matkapuhelinten valmistusyksikkö olisi silloin oma yhtiönsä. Toiseen yhtiöön jäisivät suunnittelu-, kehitys- ja ohjelmistoliiketoiminnot. Puolikas Nokiasta jäisi siten laitevalmistajaksi, joka voisi alkaa valmistaa laitteita myös muille matkapuhelinyhtiöille.

Langer sanoo, että tämä voi olla lopulta Nokialla edessä.

Hän myös uskoo, että Nokian kumppani, ohjelmistojätti Microsoft voisi olla kiinnostunut ostamaan Nokian suunnittelu- ja ohjelmistoliiketoiminnot. Microsoft voisi ostaa myös Nokian matkapuhelinvalmistuksen ja myydä sen eteenpäin myöhemmin. Sitä ennen Nokian pitää päästä eroon verkkoyhtiö Nokia Siemens Networksista (NSN), Langer sanoo.

Nokia voi luopua
Symbianista luvattua aiemmin

WestLB:n Langer sanoo, että Nokian ongelmana on NSN heikko liikevaihto. Myös se on ongelmallista, että myyntijohtaja Colin Giles jättää Nokian viettääkseen enemmän aikaa perheensä kanssa.

Langer arvelee, että Nokia-johto voi muuttua enemmänkin.

– Ensimmäisen neljänneksen huono tulos ja vaikeat näkymät voivat johtaa muutoksiin johtoportaassa, Langer sanoo.

Hän ei sulje pois sitä vaihtoehtoa, että näin voisi käydä jo toisen vuosineljänneksen aikana.

Tällä hetkellä sijoittajat eivät koe Nokiaa houkuttelevaksi. Nokian osakkeen arvo on laskenut roimasti viimeisen vuoden aikana.

Langer ei usko, että Nokian osakkeen arvo-ongelmaan olisi olemassa mitään nopeaa ratkaisua. Syy tähän on Nokian Symbian-perintö. Lumia ei pysty Langerin mukaan valtaamaan Nokialle yhtä paljon alaa mitä Symbian menettää.

– Epäilen suuresti sitä, että Nokia pitää kiinni Symbianista ja tukee Symbian-puhelimia vuoteen 2016 asti.
  • Nokia Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    8. 8

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    9. 9

      Peugeotin ja Citroenin toimitusjohtaja: Opel tarvitsee apua

    10. 10

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    5. 5

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    6. 6

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    7. 7

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    8. 8

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    9. 9

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli miljoonassa kodissa

    10. 10

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää