Jos lento siirtyy, korvauksia voi pian saada helpommin

Lentoyhtiöiden on korvattava matkustajille aiempaa tiukempien periaatteiden mukaan menoja, jotka ovat syntyneet lentomuutoksista, EU:n julkisasiamies linjaa.


Aiemmin Suomen tulkinnan mukaan matkustaja on voinut joutua itse korvaamaan kulut, kun lentoyhtiö muuttaa aikataulua esimerkiksi toisen maan lakkotilanteen takia ja estää matkustajan pääsyn varatulle lennolle.

Julkisasiamiehen mukaan lennon siirtyminen vastoin matkustajan tahtoa pitäisi kuitenkin korvata. Ainostaan henkilökohtaiset syyt, kuten vanhentunut passi tai humalatila, voivat vapauttaa vastuusta.

Suositus koskee tilannetta, jossa yksi matkustaja tai yksittäisiä matkustajia joutuu kärsimään muutoksista ja matkustajat joutuvat näin keskenään epätasa-arvoiseen asemaan.

Jos koko lento perutaan poikkeusolojen takia, ongelma koskee kaikkia matkustajia eikä korvausta tarvitsisi edelleenkään maksaa. Yksittäisten matkustajien tilanteissa lentoyhtiöiden pitäisi etusijassa etsiä vapaaehtoisia, jotka suostuvat luopumaan varauksesta.

Julkisasiamies otti erityisesti kantaa ”epäämisen käsitteeseen” Suomen korkeimman oikeuden pyynnöstä. Yleensä käsitettä on käytetty ylivaraustilanteissa. Tällöin ongelmana ovat muut viivästyksistä kärsivät matkustajat, joilla ei olisi suojaa.

EU-viranomainen pelkää, että lentoyhtiöt kiertävät vastuutaan huolenpidosta, jos ne vapautuvat vastuusta yksinkertaisesti vetoamalla lentojen uudelleenjärjestelyihin.

EU:n julkisasiamies antoi ratkaisuehdotuksensa korkeimmalle oikeudelle, mutta ehdotus ei sido kansallista tuomioistuinta.

  • Finnair Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. 6

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    7. 7

      Nyt voit ostaa Donald Trumpin omistaman Ferrarin

    8. 8

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    9. 9

      220 000 jäsenen ammattiliitto JHL haluaa jäsenilleen palkankorotuksen

    10. 10

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää