Jorma Ollila MTV3:lle: Luotan täysin Elopiin

Matkapuhelinyhtiö Nokian puheenjohtaja Jorma Ollila antaa täyden tukensa viime aikoina kovaa markkinakritiikkiä keränneelle toimitusjohtaja Stephen Elopille.


Matkapuhelinyhtiö Nokian hallituksen väistyvä puheenjohtaja Jorma Ollila kertoo MTV3:n haastattelussa antavansa täyden tukensa toimitusjohtaja Stephen Elopille, vaikka hänen johtajuusaikanaan Nokian markkina-asema ja osakekurssi ovat notkahtaneet.

Ollilan mukaan Elopin johtamiskykyjen arviointi on vielä liian varhaista.

– 18 kuukauden johtajuusaika on vielä lyhyt aika ja siinä ajassa hän (Elop) on onnistunut saamaan yhtiön henkilökunnan luottamuksen. Hänellä on hyvä alan tuntemus ja hän on tuonut monia strategisia näkökulmia esiin. Tässä mielessä hän on onnistunut valinta, Ollila sanoi MTV3:n Huomenta Suomi -lähetyksessä.

Ollilan mukaan Nokia on suuressa murrosvaiheessa, jonka aikana vaaditaan kärsivällisyyttä. Nokia ja ohjelmistoyhtiö Microsoft ovat ohjelmistoliitossa älypuhelimissa. Ollila muistuttaa kuitenkin, että Nokian täytyy tuoda markkinoille laitteita entistä nopeammin.

– Olen aivan vakuuttunut siitä, että uusi käänne tapahtuu ja siitä tulee merkkejä jo tämän vuoden puolella. Tuomme koko ajan uusia tuotteita markkinoille. Kaikilla toimilla on oma positiivinen vaikutus ja olen vakuuttunut, että tulemme näkemään käänteen.

Nokian hallituksessa tapahtuu ensi viikon yhtiökokouksessa mittavia muutoksia. Risto Siilasmaa on nousemassa Ollilan paikalle hallituksen puheenjohtajaksi Ollilan jättäessä hallituksen. Myös muita henkilövaihdoksia on tulossa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. 6

      Nyt voit ostaa Donald Trumpin omistaman Ferrarin

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      220 000 jäsenen ammattiliitto JHL haluaa jäsenilleen palkankorotuksen

    9. 9

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    10. 10

      Lidl tähyää Anttilan vanhoja tiloja – yhteen on tulossa jo jättimyymälä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää