Ålandsbanken teki alkuvuonna tappiollisen tuloksen

Ålandsbankenin tulos oli tappiolla tammi-maaliskuussa.


Pankki on toteuttanut neljänneksen aikana laajaa tehostamisohjelmaansa ja kannattavuutta ovat rasittaneet finanssikriisin jälkeisvaikutukset kuten alhaiset markkinakorot.

Tappiollisesta ensimmäisestä neljänneksestä huolimatta pankki arvioi, että koko vuoden tulos olisi positiivinen, mikäli luottotappiot pysyvät ennustetulla tasolla.

Ålandsbankenin liiketulos painui tammi-maaliskuussa 1,1 miljoonaa euroa tappiolle, kun se vuotta aiemmin oli 2,1 miljoonaa euroa voitolla. Pankki teki tappiollisen tuloksen myös viime vuoden viimeisellä neljänneksellä eli 7,1 miljoonaa euroa tappiota.

Tärkeintä tuottojen lähdettä eli korkokatetta Ålandsbanken kasvatti 21 prosenttia 11,5 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 9,5 miljoonasta eurosta. Palkkiotuotot kuitenkin laskivat 21 prosenttia 8,0 miljoonaan euroon.

Luottotappiot kasvoivat 0,9 miljoonaan euroon oltuaan vuosi sitten nollatasolla.

Pankin ensisijaisten omien varojen suhde riskipainotettuihin saamisiin nousi 8,4 prosentista 10,3 prosenttiin.

– Ensimmäisen vuosineljänneksen tulos ei heijasta Ålandsbankenin pitkän tähtäimen tulospotentiaalia. Neljänneksen aikana on toteutettu pankin historian laajin tehostamisohjelma, sanoo Ålandsbankenin toimitusjohtaja Peter Wiklöf tiedotteessa.

Wiklöfin mukaan uusien asiakkaiden määrä on ollut kasvussa ja esimerkiksi Ruotsissa on saatu 800 uutta asiakasta.

Pankin mukaan toteutetut tehostamistoimenpiteen laskevat Ålandsbankenin kustannustasoa vuosittain kahdeksalla miljoonalla eurolla. Täysi vaikutus toimenpiteellä olisi ensi vuodenvaihteessa.

– Vuoden 2012 osalta vaikutuksen arvioidaan olevan noin seitsemän miljoonaa euroa. Konsernin kulujen vuodelta 2012 oletetaan jäävän alhaisemmiksi kuin vuodelta 2011. Lisäksi pankki odottaa saavansa tuottoja tiettyjen varojen realisoinnista vuonna 2012, tiedotteessa kerrotaan.

  • Ålandsbanken Abp

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Töistä jäädään pois yhä useammin mielenterveyden pettäessä – ”Erityisen huolestuttavaa”

    2. 2

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    3. 3

      Autokonserni Laakkosen yt:t päätökseen – 77 irtisanotaan

    4. 4

      Lapsi hoitoon viimeistään 1,5-vuotiaana, isälle 6 kk vapaa – näin EK uudistaisi perhevapaita

    5. 5

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    6. 6

      Liv-, Jim- ja Hero-kanavien lähetykset eivät pimene Soneran verkossa

    7. 7

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    8. 8

      Kiirettä pitää, koska kiire on statusta

    9. 9

      Tutkija: Joka neljäs työtön tosiasiassa työkyvytön tai tuen tarpeessa

    10. 10

      Berner: Seuraavan sukupolven 5G-verkot voivat tuoda Suomeen uusia operaattoreita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    5. 5

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    6. 6

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    7. 7

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    8. 8

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    9. 9

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    10. 10

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää