KS: Talvivaara aikoo torjua lintukuolemia pelättimillä

Kaivosyhtiö Talvivaara aikoo torjua lintukuolemia jätealtaillaan linnunpelättimillä, Kainuun Sanomat kertoo.

Sotkamossa Talvivaaran kaivoksen jätevesialtaasta löydettiin loppuviikosta kuolleita lintuja, Helsingin Sanomat (HS) kertoi lauantaina. Linnut löysi neljän hengen ryhmä, jossa olivat mukana lehteä HS:n avustajinakin toimineet toimittaja ja kuvaaja.

Ympäristöviranomaiset tutkivat lintujen kuolinsyytä ja poliisi ryhmän liikkumista kaivosalueella.

Kainuun Sanomien haastattelema Talvivaaran viestintäpäällikkö Olli-Pekka Nissinen sanoo, että tapauksen vuoksi yhtiö aikoo tutkia kaivoksen turvajärjestelyjä.

– Kaikkia kulku- ja turvajärjestelyjä katsotaan. Mietimme linnunpelättimien hankintaa ja asennusta, Nissinen sanoo lehdelle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    2. 2

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    3. 3

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    4. 4

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    5. 5

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    6. 6

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    7. 7

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    8. 8

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    11. Näytä lisää

      Kommentti: EK mullisti Suomen – ja antoi ”syötön Sdp:n lapaan”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    5. 5

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää