"Korkomuutoksista ei tänään keskusteltu"

Euroopan keskuspankin (EKP) pääjohtajan Mario Draghin mukaan korkotaso pysyy talouskasvua tukevalla tasolla. Talouden odotetaan edelleen elpyvän tänä vuonna maltillisesti, vaikka viimeisimmät talousluvut sumentavat näkymää.


– Tuoreimmat indikaattorit eivät riitä muuttamaan perusskenaariotamme, joka ennustaa maltillista elpymistä kuluvan vuoden aikana, Mario Draghi sanoi keskuspankin korkopäätöksen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa Barcelonassa tänään.

EKP piti ohjauskorkonsa odotetusti ennallaan tasan yhdessä prosentissa. Draghin mukaan korkomuutoksista ei edes keskusteltu.

– Emme puhuneet mistään tietystä muutoksesta ohjauskorkoon. Sen sijaan keskustelimme yleisestä rahapoliittisesta kannasta, jota pidämme yhä kasvua tukevana, kun huomioidaan epävarmemmaksi muuttuvat talousnäkymät, Draghi sanoi.

Hänen mukaansa euroalueen talouskasvu on vakaantunut ensimmäisten kolmen kuukauden aikana alhaiselle tasolle. Talouden näkymissä on kuitenkin yhä riskejä alaspäin.

– Viimeisimmät indikaattorit osoittavat epävarmuuden jatkuvan. Olemme selkeämpiä ensi kuun arviossamme.

Draghi myös toisti aiemman kantansa, jonka mukaan keskuspankin ei-tavanomaiset toimet ovat luonteeltaan väliaikaisia. EKP on suunnannut rahoitusmarkkinoille kahdessa rahoitusoperaatiossaan yhteensä tuhat miljardia euroa likviditeettiä. Mahdollisen kolmannen rahoitusoperaation järjestämistä Draghi ei kommentoinut.

Hänen mukaansa puhe elvytyksestä luopumisesta eli niin sanotusta exit-strategiasta on kuitenkin vielä ennenaikaista.

EKP odottaa Draghin mukaan inflaation pysyttelevän kahden prosentin rajan yläpuolella tänä vuonna. Tulevien vuosien inflaationäkymiin liittyvät riskit ovat kuitenkin laajasti ottaen tasapainossa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Ulla Nord lähti etsimään ”kadonneita” miehiä – kolkutteli heidän oviaan ja auttoi kädestä pitäen

    7. 7

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    8. 8

      Savo-Solar sai puolen miljoonan rahoituksen aurinkokeräimelleen

    9. 9

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    10. 10

      Korkokatto isommillekin vipeille? Pikaluottoja halutaan suitsia tiukemmin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    6. 6

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    9. 9

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    10. 10

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää