Ollila Ylelle: Keskustelu pomojen palkoista ylilyönti

Nokian hallituksen entinen puheenjohtaja Jorma Ollila sanoo Ylen Ykkösaamussa, että suomalaisten yritysjohtajien palkat ja palkkiot ovat eurooppalaisittain ”kohtuullisella tolalla”.


– Suomessa yritysjohdon palkkaus on kohtuullisella tolalla jos verrataan eurooppalaiseen keskiarvoon, Ykkösaamussa.

– Muutamia ylilyöntejä lukuunottamatta pitäisin keskustelua ahneudesta ja yrityselämän palkkauksesta jonkinmoisena ylilyöntinä. Meillä on asiat aika kohtuullisella tolalla suomalaisessa talouselämässä.

Lisäksi Ollila sanoi tänään julkaistussa Kuukausiliitteen haastattelussa, että Nokian vakavimmaksi ongelmaksi 2000-luvulla muodostui Symbian-järjestelmä, jonka Nokia osti kilpailijoidensa kanssa vuonna 1998.

– Saimme Symbianin hallintaamme vasta 2008, vaikka olimme yrittäneet saada sitä ainakin viisi vuotta havaittuamme ohjelmistojen merkityksen. Kilpailijat eivät suostuneet, koska he pelkäsivät meidän saavan tämänkin osa-alueen hallinnan, Ollila sanoo.

– Jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt tavalla tai toisella vain hankkia Symbian tai ryhtyä kehittämään sitä toisista lähtökohdista.

Ollila kertoo haastattelussa, että hän olisi halunnut seuraajakseen Nokian toimitusjohtajaksi Pekka Ala-Pietilän. Ollila ei osallistunut valintaan, mutta yhtiön hallitus pyysi häneltä suosituksen Ollilan jälkeiseksi toimitusjohtajaksi.

Ala-Pietilä kuitenkin kieltäytyi tehtävästi ja yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi nimitettiin Olli-Pekka Kallasvuo.

  • Nokia Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Venäläiset ovat ”taloustilanteen passiivisia panttivankeja”

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    6. 6

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    7. 7

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    8. 8

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    9. 9

      Venäjä kiilasi saudien ohi öljyn pumppauksessa

    10. 10

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    9. 9

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    10. 10

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää