Ilkka-Yhtymän tulos heikkeni selvästi alkuvuonna

Mediayhtiö Ilkka-Yhtymän tulos heikkeni selvästi ensimmäisellä neljänneksellä viime vuoden vastaavasta ajasta.
Myös liikevaihto laski, koska mainostajat vähensivät ilmoitteluaan. Lisäksi tulosta heikensivät osakkuusyhtiö Alma Median tulokseen kirjatut kertaluonteiset kuluerät.

Ilkan tulos ennen veroja oli tammi-maaliskuussa 2,7 miljoonaa euroa, kun viime vuonna samaan aikaan tulosta syntyi yli 37 prosenttia enemmän.

Liikevoitto painui 3,4 miljoonaan euroon vertailujakson 4,2 miljoonaa eurosta. Liikevoitto ilman Alma Mediaa ja muita osakkuusyhtiöitä laski 27 prosenttia. Osakekohtainen tulos kutistui 0,10 euroon 0,14 eurosta.

Liikevaihtoa Ilkalle kertyi tammi-maaliskuussa 11,8 miljoonaa euroa, jossa oli laskua kolmisen prosenttia edellisvuodesta. Ilmoitustuotot vähenivät 2,7 prosenttia . Levikkituotot sen sijaan kasvoivat 1,8 prosenttia.

– Liikevaihdon lasku johtuu heikentyneestä ilmoitusmarkkinoista ja viime vuoden vertailuluvussa olevasta eduskuntavaali-ilmoittelusta, Ilkka kertoo osavuosikatsauksessa.

Ilkka arvioi kuluvan vuoden liikevaihtonsa pysyvän lähes viime vuoden tasolla. Oman toiminnan liikevoiton ja suhteellisen liikevoiton, johon ei sisälly osuutta Alma Median ja muiden osakkuusyhtiöiden tuloksista, Ilkka arvioi heikkenevän viime vuoden tasosta kustannusten nousun takia.

Ilkka-Yhtymä omistaa Alma Mediasta lähes 30 prosenttia.

  • Ilkka-Yhtymä Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    3. 3

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    4. 4

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    7. 7

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    8. 8

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    9. 9

      ”Aivan uutta tietoa” – Helsinki-Tallinna -tunnelin selvityksen ”tulokset lupaavia”

    10. 10

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    7. 7

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää