Viron presidentti Ilves: Kasvuun päästään vyötä kiristämällä

EU:n pitäisi ryhtyä säästötoimiin talouskasvun vauhdittamiseksi eikä nähdä näitä kahta toisiaan poissulkevina asioina, arvioi Viron presidentti Toomas Ilves.


– Kasvuun voi päästä säästäväisyyden kautta. Viro teki niin, Toomas Ilves sanoi Tallinnassa keskiviikkona Bloomberg Businessweekin mukaan.

Viro on kiinnostava euromaa siinä mielessä, että se on jäsenistä tuorein – minkä lisäksi sen talous kasvoi rahaliiton kovinta vauhtia viime vuonna.

Ilves sanoi, että hän ei ymmärrä puheita kasvupolitiikasta. Kasvupolitiikka on ollut otsikoissa viime päivinä, koska sen puolesta puhuva Ranskan uusi presidentti Francois Hollande nostanee aiheen pöydälle keskiviikon illallishuippukokouksessa Brysselissä.

Viron talous kasvoi Bloomberg Businessweekin mukaan viime vuonna 7,6 prosenttia leikattuaan kulutusta. Kasvu nojasi vientiin Pohjoismaissa ja palkanleikkauksilla saavutettuun kilpailukyvyn paranemiseen.

Kreikasta Ilves sanoi, että sen pitäisi suostua vaadittuihin säästötoimiin. Hän arvioi, että virolaisten solidaarisuus voi olla muutoin vähenemään päin.

Ilves muistutti, että virolaisten keskipalkka on kymmenen prosenttia kreikkalaisten keskipalkkaa alempi. Lisäksi hän sanoi, että kreikkalaiset voivat jäädä eläkkeelle kymmenen vuotta aiemmin ja nauttia neljä kertaa suuremmista eläkkeistä.

  • euronkriisi

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    2. 2

      Kohu jäädytti palkkioiden nousun isoissa valtionyhtiöissä – ”Ihan poliittinen kysymys”

    3. 3

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    4. 4

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    5. 5

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    6. 6

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    7. 7

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    8. 8

      Professori suomii palkkoja MT:ssä – "7 945 euroa vuoden jokaisena päivänä"

    9. 9

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    10. 10

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    10. 10

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää