He osallistuvat Suomesta Bilderberg-kokoukseen

Euroopan ja Yhdysvaltain eliitti aloitti torstaina kokouksensa suljettujen ovien takana Virginiassa, Yhdysvalloissa. Suomesta mukana on arvovaltainen seurue, johon kuuluu muun muassa valtiovarainministeri Jutta Urpilainen.


Valtiovarainministerin lisäksi kokoukseen osallistuvat  Nokian hallituksen nykyinen puheenjohtaja Risto Siilasmaa ja entinen puheenjohtaja Jorma Ollila sekä Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen.

Kokouksen osallistujalistalla on yhteensä noin 145 nimeä. Neljä suomalaista on siten tuntuva määrä, kun ottaa huomioon Suomen merkityksen maailmantaloudessa ja -politiikassa.

Muista osallistujista karkeasti yksi kolmasosa on politiikan nimiä ja kaksi kolmasosaa yritysmaailman edustajia. Mukana ovat tänä vuonna muun muassa Goldman Sachsin, Deutsche Bankin, Barclaysin Googlen ja Microsoftin edustajat. 

Bilderberg-kokouksia on järjestetty vuodesta 1954, ja nyt Chantillyssä, Virginian osavaltiossa järjestettävä kokous on järjestyksessä kuudeskymmenes. Kokous on tällä kertaa nelipäiväinen.

Kokouksessa keskustellaan muun muassa Euroopan taloustilanteesta ja poliittisen ilmapiirin kehittymisestä. Lisäksi asialistalla ovat transatlanttiset suhteet, tietoturva, energiapolitiikka, demokratian tulevaisuus, Venäjä, Kiina ja Lähi-Itä.

Keskustelut käydään suljettujen ovien takana, mikä Bilderberg-ryhmän mukaan mahdollistaa puhumisen avoimesti ja suoraan. Mukana on kuitenkin ainakin Financial Timesin ja Economistin työntekijöitä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    2. 2

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    3. 3

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    4. 4

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    7. 7

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    8. 8

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    9. 9

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    10. 10

      Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    5. 5

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    6. 6

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    7. 7

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    8. 8

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    9. 9

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    10. 10

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää