Flybe rojahti tappiolle: "Pettymys"

Brittiläisen halpalentoyhtiön Flyben tulos putosi maaliskuussa päättyneellä tilikaudella 7,1 miljoonaa puntaa tappiolle. Yhtiö aikoo jatkaa laajentumista Eurooppaan.


Flyben maaliskuun lopussa päättyneen tilivuoden tulos ennen veroja painui 7,1 miljoonaa puntaa tappiolle, kun vielä edellisellä tilivuonna voittoa kertyi 22,3 miljoonaa puntaa.

Tulosta verottivat korkeat polttoainekustannukset. Yhden prosentin markkinaosuuden kasvu Britanniassa 28 prosenttiin ei auttanut. Yhtiö arvioi tulevan tilivuoden olosuhteet edelleen haasteellisiksi.

Tilivuoden aikana Flybe laajentui merkittävästi muualle Eurooppaan perustamalla yhteisyritys Flybe Finlandin lentoyhtiö Finnairin kanssa. Koko konsernin liikevaihto kasvoikin 14 prosenttia 678,8 miljoonaan puntaan. Yhteisyritykset poislukien liikevaihto kasvoi 3,3 prosenttia 615,3 miljoonaan puntaan.

Yhtiön koneet lensivät suunnilleen yhtä täynnä kuin edelliselläkin tilivuodella. Matkustajakäyttöaste oli 61,9 prosenttia, kun vertailujaksolla se oli 61,7 prosenttia.

Flyben toimitusjohtaja Jim French piti tulosta odotettuna, mutta silti pettymyksenä. Hän muistutti, että panostukset kasvuun tuntuvat.

Yhtiö aikoo jatkaa laajentumista Euroopassa myös tulevaisuudessa. Viimeksi toukokuussa Finnair siirsi kolmasosan Euroopan lennoistaan Flybelle.

Flybe Finland lentää tällä hetkellä 25 reitillä.  

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Ainakin 150 Siwaa ja Valintataloa on kokonaan hävinnyt vain reilussa vuodessa

    8. 8

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    9. 9

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    10. 10

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    5. 5

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli miljoonassa kodissa

    6. 6

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    7. 7

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    8. 8

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    9. 9

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    10. 10

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää