Vanity Fair: Näin Microsoft mokasi

Vanity Fair kertoo tuoreessa numerossaan, kuinka Microsoft onnistui muuttumaan vain kymmenessä vuodessa kiistattomasta markkinakuninkaasta sisäisesti mädäksi ja huiman byrokraattiseksi keskitason yhtiöksi.


Yhdysvaltalainen laatulehti Vanity Fair paneutuu elokuun numerossaan ohjelmistojätti Microsoftin nopeaan tippumiseen it-maailman huipulta Applen ja Googlen taakse.

Toimittaja Kurt Eichenwaldin kirjoittamassa artikkelissa käydään Microsoftin vaiheita perusteellisesti läpi ja ihmetellään, miten yhtiö saattoi menettää lähes totaalisen markkinaherruutensa vain kymmenessä vuodessa.

Microsoftin pääjohtajasta Steve Ballmerista annetaan artikkelissa kaikkea muuta kuin mairitteleva kuva. Ballmeria kuvaillaan bisnesihmiseksi joka ei ymmärrä ihmisten johtamisesta tai tuotteista juuri mitään. Juuri Ballmerin aikakaudella Microsoftin byrokratian sanotaan kasvaneen ja yrityskulttuurin rapautuneen pahiten.

– Ajattelin, että tämä kaveri näyttää ihan NKVD:n [Neuvostoliiton salainen poliisi] agentilta, Microsoftin yhdessä Bill Gatesin kanssa perustanut Paul Allen kirjoitti jo viime vuonna Idea Man -kirjassaan.

Microsoft ei luo,
se reagoi


Yhtenä Microsoftin pahimmista ongelmista nähdään kaiken tekeminen päätuotteiden Windowsin ja Officen ehdoilla. Haastateltujen työntekijöiden mukaan luovuus ja uusien ideoiden synnyttäminen kärsivät erittäin paljon, kun aina pitää miettiä, miten idea sopeutuu päätuotteiden määräämään linjaan.

Lisäksi yhtiöstä on artikkelin mukaan tullut ennemminkin reaktiivinen kuin proaktiivinen toimija, joka ei enää synnytä uutta itse. Tästä mainitaan esimerkkeinä muun muassa MSN Messenger -palvelun kopioiminen AOL:n Instant Messenger -ohjelmasta. Lisäksi yhtiön johto ei ilmeisesti tajunnut ihmisten tarvetta tehdä tilapäivityksiä, kun työntekijä esitteli ideaa. Myöhemmin yhteisöpalvelu Facebook teki juuri tällä keksinnöllä itsestään sosiaalisen median kuninkaan.

Tohtori Gaussia
kehiin vaikka väkisin


Kaikkein räikeimmin Microsoftin byrokratia ja luovuuden rappio ilmenee Vanity Fairin esimerkissä Gaussin käyrästä. Artikkelin mukaan työntekijöiden arviointi normaalijakauman eli suomalaisille muun muassa ylioppilaskokeista tutun Gaussin käyrän avulla aloitettiin Microsoftissa vuonna 2002.

Tämä on kaikkien juttuun haastateltujen Microsoftin entisten ja nykyisten työntekijöiden mukaan kaikkein tuhoavin yksittäinen prosessi yhtiön sisällä.

Mallin mukaan jokainen yksikkö Microsoftin sisällä arvioitiin normaalijakauman mukaan siten, että vaikkapa 10 hengen työryhmästä pari sai huippuarvosanat suoriutumisestaan, suurin osa keskitason arviot ja ainakin yksi erittäin huonon arvosanan. Sillä, miten tiimi suoriutui kokonaisuudessaan, ei ollut juurikaan merkitystä arvosanojen kannalta.

Näin tiimeistä, joissa kaikki tekivät jatkuvasti huipputuloksia, muutama työntekijä sai silti heikot arviot tai jopa potkut. Samaten kokonaisuudessaan huonosti suoriutuvista yksiköistä muutama työntekijä sai joka tapauksessa huippuarviot ja parhaimmassa tapauksessa ylennyksen.

Järjestelmä ja siihen liitetty tuotantotavoitesysteemi saivat työntekijät toki tsemppaamaan omalta osaltaan, mutta samalla varmistamaan etteivät heidän kollegansa suoriutuneet yhtä hyvin. Artikkelin mukaan tämä johti jopa toisten työn avoimeen sabotointiin. Lisäksi huippuosaajat eivät halunneet työskennellä toistensa kanssa, sillä pelkäsivät jäävänsä toisten lahjakkuuksien varjoon arvioinneissa.

Lisäksi tuloksia mitattiin kuuden kuukauden aikajänteellä, joten työntekijät joutuivat keskittymään lyhyen aikavälin suoriutumiseen kestävän menestyksen ja innovoinnin sijaan.

Applen Tiikeri teki sen, mitä
Windows Vistan olisi pitänyt


Vanity Fair pui myös Microsoftin viimeaikaisia epäonnistumisia käyttöjärjestelmien kanssa. Yhtiö ei ole onnistunut toistamaan Windows 95:n ja XP:n menestystä yrityksistä huolimatta. Niin sanottu Longhorn-projekti, josta kehittyi myöhemmin pahasti flopannut Windows Vista, on kaikkein havainnollistavin esimerkki.

Microsoft epäonnistui Longhornin kehityksessä pahasti, ja kun Steve Jobs julkisti kesällä 2004 Applen OS X Tigerin, leuat jysähtivät artikkelin mukaan Microsoftilla ihmetyksestä ammolleen. Tiger tarjosi kaikki Microsoftin tavoittelemat ominaisuudet, mutta se toimi toisin kuin Longhorn.

– Se oli h**vetin mahtavaa. Aivan kuin olisin saanut vapaalipun Longhorn-maahan jo tänään, Microsoftin Lenn Pryor kirjoitti työtovereilleen sähköpostitse.

Kaiken kaikkiaan Microsoftin ylimielisyys tuntuu kostautuneen pahemman kerran. Yhtiölle on artikkelin mukaan käynyt kuten IBM:lle, jonka se itse syrjäytti it-valtaistuimelta 1980-luvulla. Parhaiten asennetta kuvastaa toimitusjohtaja Ballmerin suhtautuminen Appleen ja Googleen.

– Ei mitään mahdollisuuksia, että iPhone tulisi saamaan merkittäviä markkinaosuuksia. IPod on kuuma brändi, mutta Apple ei, Ballmerin kerrotaan nauraneen vuonna 2007.

– Google ei ole oikea yhtiö. Se on vain korttitalo, hänen puolestaan kerrotaan sanoneen vuonna 2005.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    2. 2

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    5. 5

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    6. 6

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    7. 7

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    8. 8

      Nokia ja Intel avaavat 5G-testilaboratorion Espooseen

    9. 9

      Valinnanvapautta alettiin kokeilla tänään Jyväskylässä – 174 vaihtoa ensimmäisen 8 tunnin aikana

    10. 10

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    5. 5

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    6. 6

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    7. 7

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    8. 8

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    9. 9

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    10. 10

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää