Voi autoilijaa – verottaja iskee monta kautta

Autoilun kustannukset tuottavat monelle suomalaiselle harmaita hiuksia. Veroja ja maksuja riittää. Joku löytää kiitoksenkin aihetta. Kun verrataan muuhun Eurooppaan, onko autoilu Suomessa kallista?


Suomessa ei kannata omistaa autoa, ellei tarve sitä vaadi. Autot maksavat paljon ja niiden käyttö on kallista. Sijoituksena auto on surkea, sen rahallinen arvo laskee kuin lehmän häntä.

Tällaista puhetta kuuluu paljon suomalaisten suusta.

Lokakuun lopussa nousi kova häly, kun Autoliiton Helsingin osasto esitti, että myös pyöräilijöiden pitäisi maksaa esimerkiksi katsastus- ja vakuutusmaksuja. Perusteena oli, että autoilijoille esitetään jatkuvasti erilaisia maksuja.

Mistä kaikesta autoilijat maksavat? Valtio ottaa omansa kansainvälisesti vertaillen varsin korkeilla prosenteilla.

Toissavuonna valtio keräsi tieliikenteestä verotuloina noin seitsemän miljardia euroa. Kaikkiaan summa vastasi noin 20 prosenttia valtion veroista ja veronkaltaisista tuloista kertyneestä potista.

Tieliikenteen arvonlisäverotus
EU-vertailun kärkipäässä


Runsas puolet tieliikenteen verotuloista kertyy polttoaineveroista. Arvonlisäverosta saatiin toissavuonna 1,3 miljardia ja käyttöönottoverosta miljardi. Loput rahat kertyivät vuotuisesta autoverosta ja vakuutusveroista.

– Kyllä voidaan sanoa, että autoilun verotaso on Suomessa varsin korkea. EU-vertailussa autojen arvonlisävero on Suomessa kolmanneksi korkein, kertoo Autotuojien toimitusjohtaja Tero Kallio.

Autojen myynnin, huollon, korjauksen sekä auton osien ja tarvikkeiden 24 prosentin arvonlisäverolla Suomi on EU-vertailussa Romanian kanssa jaetulla neljännellä sijalla.

Suomen edellä ovat Tanska ja Ruotsi 25 prosentilla, ja verohirmu Unkari 27 prosentilla. Autoparatiisi Saksassa arvonlisävero on alle keskitason 19 prosentilla. Tiedot löytyvät Euroopan autoteollisuusjärjestön ACEA:n tilastoista.

Näiden lukujen valossa Suomi ei näytä erityisen ankaralta autoilijalle. Käyttöönoton yhteydessä kerättävässä autoverossa Suomi kuitenkin erottuu selvästi.

Rekisteröintiveroja kertyy
enemmän kuin Espanjassa


Perinteinen, edelleen pitkälti arvoperustainen autovero on määräytynyt vuodesta 2008 myös päästöjen perusteella. Verotusarvo on auton vähittäismyyntiarvo, mutta veroprosentti riippuu hiilidioksidipäästötasosta.

Tämä käyttöönoton yhteydessä maksettava vero kerrytti valtion kassaan toissavuonna noin miljardi euroa.

Suomessa rekisteröitiin vuonna 2011 noin 126 000 henkilöautoa.

– Esimerkiksi Belgiassa, jossa automarkkina on noin 500 000 auto vuodessa, kertyy noin 400 miljoonaa euroa rekisteröintiveroina, Kallio valaisee.

Espanjassa ero on Belgiaakin suurempi. Autoveroja kerättiin toissavuonna 478 miljoonaa euroa, vaikka autoja rekisteröitiin pyöreästi 700 000 eli noin kuusi kertaa enemmän kuin Suomessa. 

Ruotsissa, Saksassa ja Britanniassa veroero Suomeen on tätäkin dramaattisempi: käyttöönottoveroa ei makseta lainkaan.

– Jos katsotaan koko veropottia yhteenlaskettuna, Suomen kaula muihin ei olekaan enää niin iso. Muualla vuosittaiset verot ovat korkeampia kuin Suomessa, Kallio kertoo.

Esimerkiksi Ruotsissa tieliikenteen kokonaisverotuotto oli toissavuonna 10,4 miljardia euroa, kun Suomessa kivuttiin 7,1 miljardiin.

Ilmaiset tiet
ja kilometrikorvaukset


Suomalaisautoilijan kustannuskiihkoon ei ole yhtä paljon aihetta, kun kuluja katsotaan laajemmin.

Tieliikenteestä kertyviin verotuloihin lasketaan ACEA:n tilastoissa myös muita veroja ja tiemaksuja. Suomen tilasto ammottaa näissä sarakkeissa tyhjää ainakin toistaiseksi. Lisäksi vuotuisia autoveroja suomalaisautoilijat maksavat absoluuttisesti toiseksi vähiten, vain Portugalissa pääsee halvemmalla.

Kilometrikorvausten osalta suomalaisilla ei ole myöskään valittamista. Suomessa autoilun työmatkakulukorvaus on kansainvälisessä vertailussa korkealla tasolla.

Samaan aikaan joukkoliikenteen työmatkoista saatavat kulukorvaukset ovat jääneet asetetuista tavoitteista. 

Kallion mielestä kilometrikorvaus on turhankin suuri.

– Nyt kun budjettiriihessä päätettiin perua kilometrikorvauksen leikkaukset, korvaus on selvästi ylikompensoiva, Kallio sanoo.

Hän kuitenkin ymmärtää leikkauksista nousseen porun. Kilometrikorvaukset koetaan monesti ikään kuin palkan lisänä.

Veromalli hidastaa
autokannan uusiutumista


Suomessa autokannan keski-ikä oli viime vuonna 12,6 vuotta. Euroopassa vuonna 2010 autot olivat keskimäärin 8,3 vuotta vanhoja.

– Korkea käyttöönottovero estää autokannan uusiutumista, kun samaan aikaan vuotuisen autoveron taso on verrattain matala.

Kallion mukaan veromalli kannustaa ajamaan vanhalla autolla ja korjaamaan sitä pitkään. Kun pääomakulut on autosta kuoletettu, sillä on Suomessa suhteellisen edullista ajaa.

– Autoilusta voi tehdä Suomessa edullista, mutta veromallin ei tulisi edistää autokannan vanhenemista, Kallio sanoo.

Vanha autokanta saastuttaa enemmän ja heikentää liikenteen turvallisuutta. Autoalan laaja näkemys on se, että verotusta pitäisi siirtää auton hankinnasta enemmän auton käyttöön, kuten monissa Euroopan maissa on tehty.

Autoveroa maksetaan yhä sitä enemmän, mitä kalliimpi auto on kyseessä. Autoverossa on ikään kuin sisäänrakennettu progressio.

– Ymmärrän sen, että tällaisella veromallilla on monen mielestä paikkansa, mutta oudolta se tuntuisi, jos kalliimmasta juustosta pitäisi maksaa enemmän veroa, Kallio toteaa.

  • Autotuojat ry.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    6. 6

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    7. 7

      Venäläiset ovat ”taloustilanteen passiivisia panttivankeja”

    8. 8

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    9. 9

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    10. 10

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    3. 3

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    7. 7

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    8. 8

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    9. 9

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    10. 10

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää