Suomen suurin maksuhäiriömerkintä on "aivan poikkeuksellinen"

Lounais-Suomessa asuvalla miehellä on velkaa yli 61 miljoonaa euroa. Hän voi päästää velkajärjestelyyn, jos sille ei ole estettä.
Suomen suurin maksuhäiriömerkintä on 61 441 290 euroa. Merkintä on Lounais-Suomessa asuvalla miehellä.

– Ulosottomies on käynyt miehen luona ja todennut hänen varattomaksi, kertoo liiketoimintajohtaja Jouni Muhonen maksuhäiriörekisteriä ylläpitävästä Suomen Asiakastiedosta Taloussanomille.

Muhonen kuvailee summaa "aivan poikkeukselliseksi".

– Yleensä maksuhäiriömerkintä on muutamia satoja tai tuhansia euroja.

Muhonen ei tiedä, mistä miehen velka on syntynyt. Mies voi päästää velkajärjestelyyn, jos sille ei ole estettä.

– Puhutaan kuitenkin summasta, jota tavallisella ihmisellä ei ole mitään mahdollisuuksia maksaa takaisin.

Eniten voimassa olevia maksuhäiriömerkintöjä, 1044 kappaletta, on niin ikään Lounais-Suomessa asuvalla miehellä. Keskimäärin yhdellä ihmisellä on 16 merkintää.

"Maksuhäiriöisten määrä kasvaa myös tänä vuonna"

Maksuhäiriöisten ihmisten määrä nousi viime vuonna ennätykseen. Asiakastiedon mukaan maksuhäiriörekisterissä oli viime vuoden lopussa 370 000 ihmistä. Kokonaan uusia henkilöitä rekisteriin tuli 39 000.

Luvut selittyvät Muhosen mukaan pitkälti kehnolla taloustilanteella.

– Uskon, että maksuhäiriöisten määrä kasvaa myös tänä vuonna.

Eniten maksuhäiriöitä tuli kulutusluotoista. Maksamattomista verkkokauppaostoksista aiheutuneet merkinnät lisääntyivät selvästi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Nyt voit ostaa Donald Trumpin omistaman Ferrarin

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    6. 6

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    7. 7

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    8. 8

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    10. 10

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    8. 8

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää