Kullan ja öljyn hintasuhde ylitti historiallisen rajan

Yhdellä kultaunssilla ei ole vuosikymmeniin saanut niin monta tynnyrillistä öljyä kuin tällä hetkellä.
Talouden kehitystä heijastelevan kahden tärkeän raaka-aineen, kullan ja öljyn, hintasuhde on historiallisella tasolla. Uutistoimisto Bloombergin laskelman mukaan kultaunssilla olisi saanut eilisellä hintatasolla yli 36 barrelia öljyä. Määrä on suurin ainakin kolmeen vuosikymmeneen. Hintasuhde on tuplaantunut nopeasti, sillä viimeksi kuluneen vuosikymmenen keskiarvon mukaan kultaunssilla on saanut noin 15 barrelia öljyä.

Syynä on vastakkainen hintakehitys. Kullan hinta on alkanut joulukuun jälkeen hieman nousta viiden vuoden pohjalukemistaan ja samaan aikaan raakaöljyn hinta on ollut kovassa laskussa. Tällä hetkellä öljyn hinta on alimmillaan jo 12 vuoteen.

Kultaa nostaa maailmantalouden ja varsinkin pörssien turbulenssi. Eilen helmikuun toimitusten kultafutuurit kallistuivat 1,6 prosenttia ja kultaunssin hinta nousi New Yorkin kaupankäynnissä 1090,70 dollariin. Nousu oli suurin kuuteen viikkoon.

HSBC Securitiesin pääanalyytikon James Steelin mukaan kullan vahvistuminen johtuu ennen kaikkea Kiinasta lähteneestä osakkeiden alamäestä. Hän arvioi uutistoimisto Bloombergille, että markkinoilla voidaan nyt nähdä jo kullan turvasatamaostoja.

Aiemmin kullan hinta on ollut pitkään laskussa. Esimerkiksi viime syksynä kullan kysyntä hiipui, kun Yhdysvaltain dollari vahvistui. Öljyn hintaa puolestaan laskee runsas tarjonta, ja ylipäätään raaka-aineita painaa huoli maailmantalouden kysynnän hiipumisesta. Raakaöljyn barrelihinta on laskenut jo alle 30 dollarin.

  • öljy
  • Kulta

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    2. 2

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    3. 3

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    4. 4

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    5. 5

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    6. 6

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    7. 7

      8 kk Brexit-äänestyksestä: talous huolettaa brittejä enemmän kuin maahanmuutto

    8. 8

      Sähkön säästämistä varten tehtiin ”peli” – 80 % vähensi kulutusta

    9. 9

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    10. 10

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    8. 8

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    9. 9

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    10. 10

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää