Hometalkoot päättyivät – sairaita taloja yhä enemmän

Kansallinen talkoo-ohjelma päättyi virallisesti, mutta "potilaita" eli sairaita rakennuksia tulee yhä lisää.


Ympäristöministeriön viisivuotisen kosteus- ja hometalkoo -ohjelman virallisia päättäjäisiä vietettiin keskiviikkona. Talkoot päättyivät, vaikka Suomen kouluja ja muuta julkista rakennuskantaa homehtuu nopeasti käsiin.

Rakennusten homevaurioiden korjaamiseen ei ole tullut budjettimäärärahaa viime vuosina.

– Ei yhtään. Valtiovarainministeriö on sitä mieltä, että kuntien rakennusten korjaaminen ei kuulu valtiolle millään tavalla, homeohjelman entinen talkoopäällikkö Juhani Pirinen sanoo.

Rahoitus lopetettiin samaan aikaan, kun talkoissa rakennettiin kuitenkin tarkat, vuonna 2013 asetukseksi muuttuneet, tutkimus- ja korjausohjeistot kuntien avustuksille. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Ara laati samanlaiset ohjeet, ja jakaa rahastonsa kautta korjausrahoitusta.

– Jos korjauksiin laitettaisiin valtion rahoitusta sata miljoonaa euroa vuodessa viiden vuoden ajan, noin kymmenen prosenttia korjauskustannuksista, kunnat saataisiin houkuteltua korjaamaan palvelurakennuksensa ja kaikki homeloukut olisi korjattu.

Hän ihmettelee miksi näin ei enää tehdä. Muutamia vuosia sitten valtio jakoi 60 ja 30 miljoonaa avustuksia. Pienelläkin moottorirahoituksella oli "järjettömän suuri vaikutus", sillä kunnat suorastaan kyttäävät avustuksia. Jos valtiolta tulee kymmenen prosenttia avustus, ne ovat hanakoita kaivamaan loput 90 prosenttia omaa rahoitusta.

Näkemyseroja homeesta

Suomen kouluista lähes joka neljäs kärsii kosteusongelmista eurooppalaisen Hitea-tutkimuksen perusteella. Koululaiset oireilevat hengitystiesairauksina ja allergioina eurooppalaisia enemmän.

Suunnilleen tähän pisteeseen asti lääkärit, taloteknikot ja mikrobiologit ovat yhtä mieltä. Tai, ei kouluprosentistakaan olla täysin varmoja. Eikä itse asiassa siitäkään, onko niin kutsuttu sairas rakennus -oireyhtymä olemassa tai johdettavissa pelkästään rakenteista.

Uusi yritys. Varmaa on, että Suomessa rakennuskanta vanhenee ja rapistuu kovaa kyytiä. Kouluja homehtuu käsiin, mutta rakennusten ja ihmisten hoitaminen on vaikeaa.

– Usein koulussa terveyshaittaa aiheuttaa usean tekijän yhteisvaikutus. Homevaurio seinän villoissa tai alapohjarakenteissa, ilmanvaihdon toimintahäiriö, kemikaalipäästöjä muovimatossa. Niitä on hiton työläs mitata ja vaikeaa vertailla toisiinsa, Pirinen sanoo.

Nykyisin hän seuraa homeasioita insinööritoimisto FCG:ssä rakennusterveyden toimialajohtajana. Hän on huolissaan, että homeongelma pahenee ja alkaa vaivata myös uudempia rakennuksia, koska kuntien kiinteistöjä huolletaan yhä heikommin.

Suomalaisissa kouluissa haisi

Runsaista tutkimuksista huolimatta sairas rakennus -oireyhtymä on edelleen mysteeri. Mikrobiologi puhuu toksisuudesta, lääkärit eivät pysty ilmiötä elimistössä mittaamaan ja osa ei usko tautiin. Taloinsinöörien mielestä edelliset eivät ymmärrä rakennevaurioista mitään.

Kärjekkäistäkin hometulkinnoista tunnettu professori emerita Mirja Salkinoja-Salonen sanoo, että Suomessa lasten terveysongelmat ovat moninkertaisia Espanjaan ja Hollantiin verrattuna, vaikka kosteusvaurioita on täällä jopa vähemmän kouluissa.

Hitea-hankeessa mukana oleva THL:n erikoistutkija Martin Täubel tulkitsee löydöksiä kunnon osalta toisin.

– En sanoisi, että kosteusvaurioita on vähemmän Suomessa, mutta vauriot ilmenevät eri tavoin eri maissa. Näkyvää hometta voi olla muualla enemmän, mutta huomasimme, että homeen tuoksu oli yleisempää suomalaisissa kouluissa. Se viittaisi piilevään kosteusvaurioon.

Sairaan puhdasta?

Eräs teoria on, että homekoulu ei itsessään sairastuta. Terveen mikrobiston hävitys, kemikaalit, runsas sisällä olo ja huono ilmastointi johtavat elimistön mikrobialtistuksen häiriöön.

Salkinoja-Salosen mukaan eurooppalaiskouluissa oli vertailussa rikas mikrobisto, kun taas mikrobityyppejä oli suomalaiskouluissa satakertaisesti vähemmän kuin Hollannissa ja Espanjassa.

Suomalaiskouluja siivotaan hänen mielestään paljon. Kengät jätetään usein käytävälle. Lattiaan levitetään kemikaaleja päivästä toiseen. Aamulla koneellinen ilmanvaihto jysähtää päälle ja nostattaa ne aerosoleina ilmaan, Salkinoja-Salonen kuvaa.

– Ihmisen immuunijärjestelmän makrofagien tehtävänä on tunnistaa haitalliset mikrobit. Suomalainen huonepöly ei herättänyt makrofageissa reaktiota, eli pöly oli immunologisesti "kuollutta" eikä tehnyt, mitä sen pitäisi, hän kuvaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella THL:ssä teoriaan suhtaudutaan varauksella. Mikrobien ja oireilun mekanismeista ei tiedetä vielä tarpeeksi. Pirinenkään ei niitä sellaisenaan niele: kouluja siivotaan hänen mukaansa samoilla tavallisilla pesuaineilla kuin kodeissakin.

– Mutta hyvä, että Salkinoja-Salonen nostaa kissan pöydälle, vaikka väri onkin välillä minun mielestäni väärä, hän huomauttaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    3. 3

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    4. 4

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    5. 5

      Unilever ei innostunut – Kraft vetäytyi ostotarjouksesta

    6. 6

      Savo-Solar sai puolen miljoonan rahoituksen aurinkokeräimelleen

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    9. 9

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    10. 10

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    4. 4

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    5. 5

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    6. 6

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    10. 10

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

    11. Näytä lisää