Lidlin Sipponen iloitsee MT:ssä: Haistoimme trendin

Toimitusjohtaja Lauri Sipposen mukaan suomalaistuotteet voivat löytää uusia markkinoita Euroopan Lidl-myymälöistä. Esimerkiksi terveystuotteet kiinnostavat kovasti.
Suomen Lidlin toimitusjohtaja Lauri Sipponen arvioi Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa, että suomalaisuus itsessään tai esimerkiksi ruuan puhtaus ei yksistään riitä markkinoilla.

Kauppaketjulla on Suomessa valikoimassaan paljon tuontitavaraa, mutta virta käy täältä jonkin verran myös toiseen suuntaan. Esimerkiksi luomuruisleipä ja gluteiinittomat valmisteet ovat päässeet Lidilin myymälöihin muuallakin Euroopassa. Vientiä on Sipposen mukaan nyt kymmenien miljoonien euron verran, ja se on kasvussa. Hänen mukaansa markkinoilla ei pärjää pelkällä suomalaisuudella.

– Täytyy muistuttaa, että suomalaisuus itsessään tai esimerkiksi ruuan puhtaus ei yksistään riitä. Puhdasta ruokaa tuotetaan muuallakin. Täytyy olla makua, laatua, houkuttelevuutta ja edelläkävijyyttä – sellaisia tuotteita, joita ei muualta löydy, Sipponen arvioi Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa.

Sipponen nostaa hyväksi esimerkiksi Lidlin Suomessa kehittämät proteiinipatukat, lisäravinteet ja maitojuomat. Merkittävä osuus niistä on kotimaista tuotantoa.

– Olimme tuossa terveysbuumissa ihan kansainvälisestikin etunojassa eli haistoimme trendin. Rakentamamme tuotesarja on nyt leviämässä muihinkin maihin, kollegat ovat siitä kovasti kiinnostuneita, Sipponen kertoo.

  • Kauppa

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    2. 2

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    3. 3

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    4. 4

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    5. 5

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    6. 6

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    7. 7

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    8. 8

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    11. Näytä lisää

      Kommentti: EK mullisti Suomen – ja antoi ”syötön Sdp:n lapaan”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    5. 5

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää