Perustuloon ei löydy rahaa – mutta entä jos EKP loisi sitä tyhjästä?

Analyysi
Perustulon rahoittaminen verovaroista kävisi kalliiksi. Samaan aikaan kulutuskysyntä hiipuu. Voisiko EKP lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla luomalla "helikopterirahaa" suoraan kansalaisten tileille?


Kelan valmistelema perustulokokeilu on herättänyt suurta huomiota Suomessa ja muuallakin maailmassa.

Se ei ole yllätys, sillä viime vuosina erilaisia ehdotuksia niin sanotusta kansalaispalkasta ovat esittäneet yhä useammat akateemikot, poliitikot ja kansalaisjärjestöt maasta riippumatta.

Kunnallisalan kehittämissäätiön teettämän selvityksen mukaan perustuloa kannattaa 51 prosenttia suomalaisista. Vielä korkeampiin kannatuslukuihin on päädytty muun muassa Ranskassa ja Espanjan Kataloniassa viime vuonna teetetyissä kyselyissä.

Kaikille vastikkeettoman tulonsiirron suosiota selittää se, että sen kannattamiseen voi olla monia syitä: Vasemmistoa viehättää ajatus köyhyyden poistamisesta ja kansalaisten "vapauttamisesta", oikeisto puolestaan haluaa karsia tukiviidakkoa ja kannustaa työn vastaanottamiseen.

Hyvistä puolistaan huolimatta erilaisista perustulomalleista on helppo löytää lukuisia ongelmia, joista yleisimmän nosti esiin viime viikolla Ylen haastattelussa Suomen historian professori Juha Siltala.

– Pitäisi harkita sellaista kansalaispalkkaa, jolla todella elää. Kuka sen sitten maksaa? Siltala pohti.

Kun Kela väläytti selvittävänsä kokeiluunsa jopa 800 euron suuruista vastikkeetonta ja verotonta kuukausisummaa, muun muassa kanadalaisprofessori James Milligan tyrmäsi ajatuksen "tyypillisenä fiskaalisena mielettömyytenä". Hänen mukaansa niin suuri tulonsiirto vaatisi Suomen veroasteen tuplaamista.

Mutta entä jos perustuloa ei rahoitettaisikaan pelkästään verottamalla?

Keskuspankkirahoitusta huudetaan hätiin

Euroopan keskuspankki EKP on viime vuosina pyrkinyt monien muiden keskuspankkien tapaan pönkittämään euroalueen laahaavaa inflaatiota niin sanotulla määrällisellä elvytyksellä. EKP siis ostaa institutionaalisilta sijoittajilta kuten pankeilta arvopapereita suurilla määrillä tuoretta keskuspankkirahaa.

Toistaiseksi tämä ei ole tehonnut keskuspankin toivomalla tavalla, sillä arvopapereiden arvonnoususta huolimatta kuluttajahinnat ovat jämähtäneet paikoilleen.

Viime vuoden lopulla etenkin Britannian työväenpuolueen johtajaksi noussut Jeremy Corbyn piti ahkerasti esillä ajatusta "ihmisille suunnatusta määrällisestä elvytyksestä", jossa Britannian keskuspankki ohjaisi rahat pankkien sijasta kansalaisille.

Ehdotus sai osakseen laajaa kannatusta, ja monien mielestä myös EKP:n tulisi ryhtyä vastaaviin toimiin. Ajatusta ylisti muun muassa IMF:n edellinen pääekonomisti Olivier Blanchard.

Corbynin ja muiden käyttämä käsite on kuitenkin harhaanjohtava, sillä keskuspankin rahat eivät hänen ehdottamassaan mallissa menisi suoraan kansalaisille vaan valtioille, jotka käyttäisivät niitä talouden piristämiseen esimerkiksi infrastruktuurihankkeita käynnistämällä.

Toisenlaisen vaihtoehdon nosti esiin 19 professorin joukko, joka lähestyi aiemmin viime vuonna talouslehti Financial Timesia vetoomuskirjeellä.

Siinä professorit ehdottavat, että valtioiden sijaan rahat voitaisiin myös jakaa kansallisten keskuspankkien kautta euroalueen kansalaisille niin, että jokainen saisi kuukausittain tililleen 175 euroa EKP:n luomaa niin sanottua helikopterirahaa.

Taloustieteilijä Milton Friedmanin kehittämällä käsitteellä viitataan tilanteeseen, jossa keskuspankki luo uutta rahaa talouteen ikään kuin pudottamalla sitä helikopterista kaikelle kansalle.

Professoreiden ehdotuksessa on käytännössä kyse Euroopan laajuisesta EKP:n rahoittamasta perustulosta, joka eroaa Corbynin ja Blanchardin suosimasta mallista merkittävästi.

Helikopterirahan ilmeinen ongelma on inflaatio

Jos EKP rahoittaisi valtioiden infrastruktuurisijoituksia ja finanssipolitiikkaa, se pönkittäisi valtioiden asemaa merkittävästi.

Euroopan laajuisen perustulon vaikutus olisi päinvastainen, sillä se siirtäisi merkittävän osan sosiaaliturvan rahoituksesta eurojärjestelmälle. Lisäksi rahojen kohdentumisesta päättäisivät kansalaiset, eivät valtiot.

FT:ssä kirjoittaneet professorit eivät ehdottaneet pysyvää ja kattavaa EKP:n rahoittamaa perustuloa, sillä siihen sisältyvät perustavanlaatuiset ongelmat ovat ilmeisiä: 175 euroa kuukaudessa on suuri summa köyhimmissä Euroopan maissa, mutta auttamattoman pieni Suomen kaltaisissa maissa.

Jos taas EKP rahoittaisi korkeamman elintason maissa asuvia kansalaisia huomattavasti avokätisemmin, kysynnän piristyminen voisi aiheuttaa valtavan inflaation, jos hyödykkeiden tuotanto ei kasvaisi niiden kysynnän tahtiin.

Arvopapereiden hintoja keskuspankin määrällinen elvytys on jo pitkään nostanut, mutta reaalitalouden hyödykkeiden hintojen voimakasta nousua pidetään yleensä talouden kannalta haitallisempana.

Lisäksi on selvää, että valtioiden ja kansalaisten suora keskuspankkirahoitus olisivat ristiriidassa EU:n perussopimusten kanssa ja rajoittaisivat keskuspankin itsenäisyyttä entisestään.

Näistä ongelmista huolimatta eurooppalaisella perustulolla olisi selvä etu kansalliseen perustuloon nähden. Siinä missä kansallinen perustulo tekisi jo ennestään vetovoimaisista maista yhä houkuttelevimpia asuinpaikkoja, Euroopan laajuinen versio tasoittaisi maiden välisiä eroja.

Kaksi kärpästä yhdellä iskulla?

Yksi perustuloaktivistien esiin nostamista vaihtoehdoista on, että EKP rahoittaisi kaikkia Euroopan kansalaisia saman verran, ja korkean hinta- ja elintason maat velvoitettaisiin järjestämään loppuosa perustulosta valtion kassasta tai se maksettaisiin EU:n yhteisestä budjetista.

Tällainen järjestely – puhumattakaan kokonaan EKP:n rahoittamasta perustulosta – vaatisi olemassa olevien sosiaaliturvajärjestelmien ja luultavasti myös rahajärjestelmän perusteellista mylläämistä ja voi siksi kuulostaa utopistiselta.

Mutta kuten professori Juha Siltala Ylen haastattelussa totesi, myös nykyisten talous- ja sosiaaliturvajärjestelmien ongelmat ovat kasvamassa suuriksi. Työurat silppuuntuvat, eivätkä työ- ja verotulot enää teknologian kehittyessä nouse työn tuottavuuden tahdissa.

Jostakin rahat kulutuskysynnän ylläpitämiseen ja sosiaaliturvan rahoittamiseen olisi siis saatava, Siltala pohti.

EKP:n rahoittama Euroopan laajuinen perustulo voisikin parhaimmillaan ratkaista sekä kansalaispalkan rahoitusongelman että työtulojen kutistumisesta aiheutuvan kysyntäpulan.

Siksi on helppo ennustaa, että kaikista ongelmistaan huolimatta tällaisesta vaihtoehdosta keskustellaan tulevina vuosina yhä enemmän.

  • EKP

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    2. 2

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    3. 3

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    4. 4

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    5. 5

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    6. 6

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    7. 7

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    10. 10

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    3. 3

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    4. 4

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    5. 5

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    6. 6

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    7. 7

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    8. 8

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    9. 9

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    10. 10

      Jarmon, 55, lähi-Siwa joutui lakkautuslistalle – ”Voi kehveli, tämä oli paras kauppa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää