Näin Netflix käänsi kelkkansa maarajoituksissa – mitä tapahtui?

Netflix ennakoi globaaleja sisältösopimuksia, jotta katsojien ei tarvitsisi turvautua vpn-ohjelmien käyttöön. Mitä tapahtui?
Suoratoistopalvelu Netflix ilmoitti juuri alkavansa viimeinkin karsia kovalla kädellä maarajoitustensa kiertoa vpn-ohjelmilla. Niiden avulla Yhdysvaltain ulkopuoliset katsojat ovat voineet nauttia suuremmasta Netflix-tarjonnasta kuin mitä heidän oman maansa palvelusta on löytynyt.

Tämän vuoksi onkin mielenkiintoista lukea ZDNetin uutista vuoden takaa, jolloin Netflix uskoi vielä voivansa puuttua vpn-ongelmaan ilman maarajoitusten pakottamista.

Uutisen mukaan Netflix oli neuvottelemassa sisältösopimuksiaan uusiksi niin, että käyttäjät USA:n ulkopuolella saavat nauttia samasta sisällöstä ilman vpn-yhteyksiä.

– Netflix tahtoo lopettaa asiakkaiden vpn-käytön, mutta ei estämällä palveluita, ZDNet kirjoitti yhtiön lausuntoihin perustuen.

Toisaalta Netflix ei tuolloinkaan suoraan sanonut, aikooko se estää vpn-yhteyksiä vai ei.

Netflixin jakelujohtaja David Fullagar ei elokuvabisneksen jakelurajoituksia fanita, mutta toteaa globaalien jakeluoikeuksien olevan vielä kiven alla.

– Meillä on vielä matkaa siihen, että voimme tarjota samaa sisältöä kaikkialla, Fullagar sanoi viime viikolla.

Ilmeisesti tuotantoyhtiöt eivät siis ainakaan toistaiseksi ole jakaneet Netflixin visiota globaaleista sopimuksista ja ovat kenties painostaneet yhtiötä kovempiin keinoihin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    6. 6

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    7. 7

      ”Suomessa eletään nyt kovinta nousukautta” – palvelualat kasvoivat reippaasti

    8. 8

      Miljoonahankkeen neuvonantaja paljastaa 5 vinkkiä menestykseen

    9. 9

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    10. 10

      Kesko aloittaa kahdet yt:t – koskevat lähes 600:aa työntekijää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    4. 4

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    8. 8

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    9. 9

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    10. 10

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää